Tamperelaisartisti Gold T:n uusi kappale kertoo veneestä, joka sinultakin löytyy

Gold T julkaisi uuden singlen.

14.07.2023

Tampereella vaikuttava artisti Gold T on julkaissut uuden kappaleen, joka on saanut nimekseen Vene.

Kyseessä on erittäin tarttuvalla kertosäkeellä ja raikkaalla soundilla varusteltu kappale. Biisi ei kerro mistä tahansa veneestä vaan siitä veneestä, jolla jokainen meistä kulkee tässä elämässä omalla tavallaan.

”Meillä jokaisella on oma vene, johon me otetaan just sellasii tyyppei mukaan kun halutaan ja ohjataan sitä niinku ite halutaan. Tähän veneeseen ei oo negatiivisella energialla tilaa eikä tää vene oo aikaisemmin hädintuskin pysynyt pinnalla. Mutta nykyään se loistaa ja purjehtii ylpeänä vesillä,” Gold T avaa kappaleen sanomaa tiedotteella.

Biitin kappaleelle on tehnyt MVA Beats, joka on tuttu nimi niin Dababyn kuin Young Thugin tuotantojen takaa. Miksaus on puolestaan Onni Pietilän kädenjälkeä ja masteroinnista vastaa myös artistin edellisiä kappaleita minttiin laitellut Slushher. Kappale on saanut jo ennakkoon keikoilla erinomaisen vastaanoton ennen virallista julkaisuaan ja kertosäe on uponnut yleisöön kuin kivi aallokkoon. Soundinsa puolesta kappale istuu mainiosti niin yleiseen kesän fiilistelyyn kuin syvempää tekstiä janoaviin hetkiin.

Nykyisin Tampereella asusteleva Gold T on lähtöisin Etiopiasta, mutta tuotanto on pääosin suomen kielellä. Vuonna 2015 musiikin kirjoittamisen aloittaneelta artistilta on saatu tähän mennessä yksittäisiä singlejä, mutta myös suurempi julkaisukokonaisuus on sekin parhaillaan työn alla.

Lisää luettavaa