Suomen katu-uskottavin levy-yhtiö 3rd Rail Music aloittaa oman keikkamyyntitoiminnan yhteistyössä Tänäänkin menee hyvin – TMH Productionsin kanssa alkuvuodesta 2019.
Yhteistyön tuloksena on uusi ohjelmatoimisto nimeltä Q&A Agency. Ohjelmatoimiston rosteri koostuu aluksi pääasiallisesti 3rd Railille levyttävistä artisteista, mutta tulevaisuudessa yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa myös 3rd Railin ja rap-musiikin ulkopuolelle.
3rd Rail Music on vuonna 2004 perustettu kotimaisen rap-musiikin julkaisuun keskittynyt levy-yhtiö, jonka artisteja ovat mm. Petos, Jontti & Shaka, Sairas T, Tuomio & Kone, Hurtta sekä iso osa Pohjalla-kollektiivia.
Pääsääntöisesti punk-, hardcore- ja ug-musiikkiin keskittynyt TMH Productions Oy on viisivuotisen toimintansa aikana järjestänyt Tänäänkin menee hyvin! -klubeja sekä lukuisia muita tapahtumia ympäri Suomea. Omien tapahtumiensa lisäksi TMH Productions vastaa Ravintola Lepakkomiehen ja Bar Loosen ohjelmatarjonnasta sekä LPRHC Festin tuotannosta.
Q&A Agencyn lanseerausbileet ja samalla Hurtan uuden Pelkkää pimeää -levyn julkaisubileet järjestetään Helsingin Ääniwallissa lauantaina 19. tammikuuta. Hurtta/Ville Vallaton lisäksi Ääniwallin kahdella lavalla nähdään OG Ikonen, Pohjalla Gang, Petos, Jontti & Shaka, sekä DJ-kollektiivi Cross Vader. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tikettiin myöhemmin tällä viikolla.
Keikan Facebook-sivulle pääset tästä.