”Tasapainoillaan performanssin sekä peruskeikan välillä” – Chisun jäähyväisille loppuhuipennus

Sooloura "jäädytetään" Urho Kekkosen kadulla.

02.05.2022

Chisu tiedotti maaliskuussa, että ”jäädyttää” soolouransa. Chisu on kevään mittaan jättänyt jäähyväisiä klubeilla, kesällä on vuorossa festivaalit ja aiemmin luvatuksi arvokkaaksi loppuhuipennukseksi on valikoitunut Tavastia, jossa hän esiintyy kolme iltaa putkeen.

”Viimeisten keikkojeni ennakkovalmistelut sekä itse show tulee olemaan hyvin harkittu ja suuritöinen tapahtuma, jossa tasapainoillaan performanssin sekä peruskeikan välillä, enkä pitänyt ajatuksesta, että saisin esittää tämän upean kokonaisuuden mahdollisesti vain yhden kerran jollain isommalla areenalla”, Chisu sanoo.

”Tunnen myös olevani parhaimmillani klubikeikoilla, joten Tavastia tuntui luontevalta paikalta viimeisen Chisu-vuoteni loppuhuipentuman paikaksi.”

Freeze Chisu -otsikolla kulkevat konsertit ovat Tavastialla 1., 2. ja 3. joulukuuta. Liput maksavat 54,90 euroa ja niiden myynti alkaa Tiketissä 5. toukokuuta klo 9.

Chisu julkaisee perjantaina Mun kulta -singlen, joka saa ensiesityksensä samana iltana Emma-gaalassa.

Freeze Chisu
To 1.12. Helsinki, Tavastia
Pe 2.12. Helsinki, Tavastia
La 3.12. Helsinki, Tavastia

Lisää luettavaa