Sarjassamme ”tätä ei voi keksiä”: Suomeen saapuvan amerikkalaisartistin 500-vuotias esi-isä makaa muumiona Keminmaan Vanhassa kirkossa

Nyt on kerrankin aidosti kiinnostava taustatarina.

Julkaistu:

Suomalaistaustainen amerikkalaismuusikko Jonathan Rundman saapuu kuuden vuoden tauon jälkeen Suomeen.

Mikä tapauksen tekee mielenkiintoiseksi on se, että Yhdysvalloissa syntyneen Rundmanin sukujuuret ylettyvät Suomeen saakka. Tarkemmin sanottuna 1500-luvun Loimaalle.

Rundmanin keväällä 2016 Suomessa julkaistulta Look Up -albumilta löytyvä The Ballad of Nikolaus Rungius -kappale kertoo keminmaalaisen kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen (1560-1629) muumion legendasta. Rungius on Rundmanin esi-isä, jonka muumioitunut ruumis on esillä Keminmaan Vanhassa kirkossa.

Aivan kuin tämä ei riittäisi, niin tiedotteen mukaan viime vuosina Amerikan-Rundmanit ovat saaneet uudelleen yhteyden Suomen-sukulaisiinsa sosiaalisen median kautta. Muun muassa näyttelijä Carl-Kristian Rundman on Jonathan Rundmanin serkku.

Samaisen tiedotteen mukaan sosiaalinen media on mahdollistanut Jonathan Rundmanille myös Suomen kiertueen. Rundman keikkailee #JonathanSuomeen -kiertueellaan 6.10.–17.10.2016 mm. Helsingissä, Loimaalla ja Vähäkyrössä. Tampereella Rundmanin voi nähdä maksutta Lost In Music -festivaaleilla, jossa hän on festivaalin ainoa jenkkiartisti.

Komeaa musiikkia Rundman esittää, joten paikalle vain, mikäli tyylikäs laulaja/lauluntekijä-meno kelpaa.

Keikkapaikat ja Facebook-tapahtumat löydät alta.

YouTube video

Perjantai 7.10. klo 21.00
TURKU / FLAVOUR OF THE MONTH Pikku-Torre
Lauantai 8.10. klo 15.00
TAMPERE / LOST IN MUSIC FESTIVAL, PAJA BAR (Lisätietoja Facebook-tapahtumasta)
Sunnuntai 9.10. klo 17.00
VÄHÄKYRÖ / VÄHÄKYRÖN SEURAKUNTA (Lisätietoja Facebook-tapahtumasta)
Tiistai 11.10. klo 19.00
LOIMAA / LOIMAAN TAIDEMUSEO / SPECIAL QUEST ARTO JÄRVELÄ (Lisätietoja Facebook-tapahtumasta)
Keskiviikko 12.10. klo 17.30
HELSINKI
Torstai 13.10. klo 18.30
HYVINKÄÄ / HOUSE CONCERT (Lisätietoja Facebook-tapahtumasta)