Tavastian Juhani Merimaa ja Pekka Görman ovat jäämässä eläkkeelle – Helsingin Rock and Roll Oy hakee toimitusjohtajaa

Legendat ovat jäämässä eläkkeelle, seuraaja on haussa!

05.06.2023

Tavastia-klubin toiminnasta alkunsa saaneessa ja sittemmin elämysalan monipuoliseksi toimijaksi kasvaneessa Helsingin Rock and Roll Oy  -yhtiössä on käynnissä sukupolvenvaihdos, jonka myötä yhtiön perustajat siirtävät elämäntyönsä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Helsingin Rock and Roll Oy vastaa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevien Tavastia- ja Semifinal-klubien sekä Ravintola Ilveksen toiminnasta. Yhtiö myös tuottaa ravintolapalveluita tapahtuma-alan muille toimijoille kuten Bolt Arenalle, Pori Jazzeille, Provinssille, Ruisrockille ja Tuska-festivaalille.

Yhtiön perustajat ja toimintaa alusta saakka johtaneet Pekka Görman ja Juhani Merimaa ovat jäämässä ansaitusti eläkkeelle, minkä vuoksi yhtiössä on käynnistetty toimitusjohtajan haku.

”Viime vuosien mullistukset ovat muokanneet tapahtuma- ja ravintola-alan markkinaa monin tavoin. Yhtiömme on selvinnyt haastavista vuosista ja on hyvässä kunnossa, joten nyt on juuri oikea aika siirtää vastuuta eteenpäin. – Meidän tehtävämme on luoda uniikkeja kohtaamisia ja niille on edelleen tarvetta, joka näkyy niin Tavastian keikkojen vahvana kysyntänä kuin laajenevina yhteistöinä muidenkin tapahtumajärjestäjien kanssa”, kertoo Helsingin Rock and Roll Oy:n toimitusjohtaja Juhani Merimaa.

Uusi toimitusjohtaja tulee vastaamaan yhtiön koko liiketoiminnan johtamisesta ja tulevaisuuden menestyksen rakentamisesta. Hänen toivotaan aloittavan työnsä syksyllä 2023. Görman ja Merimaa jatkavat molemmat yhtiön hallituksessa ja ovat sitoutuneet uuden toimitusjohtajan perehdyttämiseen.

Lisää luettavaa