Tekashi 6ix9ine syyttää Billboardia korruptiosta ja listamanipulaatiosta – Billboard vastasi syytöksiin

Tekashi 6ix9ine on nyt riidoissa Billboardin listan kanssa.

19.05.2020

Tekashi 6ix9ine syyttää Billboardin listan kasaajia ja julkaisijoita korruptiosta.

Eilen Billboard julkaisi jokaviikkoiset USA:n singlen listan listasijoitukset. Ykkösenä oli Ariana Granden ja Justin Bieberin Stuck With U, ja kakkosena Doja Catin ja Nicki Minaj’n Say So. Singlelistan kolmoseksi ylsi 6ix9inen uusin single GOOBA.

Ariana Granden ja Justin Bieberin kappale hyppäsi yhdessä päivässä listan sijalta viisi sijalle yksi. 6ix9ine syytti Instagram-videollaan Billboardin listan kasaajia listamanipulaatiosta.

Billboard on nyt antanut virallisen ja seikkaperäisen vastauksen 6ix9ine syytöksiin.

Billboardin lista ottaa mukaan Youtube-soittokerrat. Videon katselukerroista listalaskentaan rekisteröidään mukaan kuitenkin vain ne katselukerrat, jotka on suoritettu USA:ssa. Billboardin mukaan 6ix9ine ei ymmärtänyt sitä, että hänen videonsa kokonaislukumäärä on luonnollisesti huomattavasti pienempi Yhdysvalloissa kuin Youtuben kokonaiskatselukertojen laskurissa.

Billboard myös kertoi, että suoratoistopalveluissa otetaan huomioon monia eri asioita, kun Billboardin listaa kasataan: kuinka kauan kappaletta on kuunneltu/sen videota katsottu, onko jostakin ip-osoitteesta soitettu kappaletta useampaan otteeseen epäilyttävällä tavalla ja niin edespäin.

Mitä tulee Ariana Granden ja Justin Bieberin kappaleen yllättävään myyntipiikkiin 24 tunnin ajan, niin Billboardin mukaan tuona kyseisenä päivänä niin Granden kuin Bieberinkin kotisivuilla tulivat myyntiin singlen nimikirjoituksilla varustetut erikoispainokset. Tällaisten erikoispainosten myynnit otetaan mukaan listasijoituksia laskiessa.

6ix9ine myös väittää, että Granden ja Bieberin singlejä ostettiin valtavia määriä vain kuudella eri luottokortilla. Billboardin mukaan tällaista mahdollista listamanipulaatiota seurataan kuitenkin tarkkaan, eikä listamanipulaatiota ole tapahtunut.

Videollaan 6ix9ine selaili ohjelmaa, joka ennustaa artistien ja singlejen listasijoituksia erilaisten algoritmien perusteilla. Billboardin mukaan kyseinen Hot 100 -niminen applikaatio tai mitkään muutkaan ohjelmat eivät voi sisältää kaikkea tietoa siitä, mitä Billboard listasijoituksia tehdessään käyttää.

Billboardin selvityksen kokonaisuudessaan voit lukea täältä.

Lisää luettavaa