Teo Vincentin uusi biisi on viimeinen lohkaisu debyyttilevyltä, jonka vastaavana tuottajana toimii artistin pikkuveli Victor Nordis

Teo Vincentin debyyttilevy ilmestyy tammikuussa 2022.

19.12.2021

Teo Vincent julkaisi perjantaina viimeisen singlen tulevalta debyyttialbumiltaan, joka ilmestyy omakustanteisena tammikuussa 2022. Unelmat on levollinen ja toiveikas kappale yksittäisten hetkien tärkeydestä ja itselleen merkityksellisiin asioihin keskittymisestä.

Kappaleen on tuottanut Teo Vincentin pikkuveli Victor Nordis, joka tunnetaan muun muassa Ege Zulun luottotuottajana.

”Biisi syntyi broidin kanssa studiolla, kun fiilistelimme Victorin uusia biittejä, ja tämä kolahti heti”, Teo Vincent kertoo. ”Lähestyimme biisin aihetta fiilistelemällä mun ja broidin yhteistä matkaa musiikin ja taiteen parissa. Meillä on aina ollut vahva perhesuhde ja kemiat kohdillaan kun teemme jotain yhdessä. Tämä biisi syntyi loppujen lopuksi vaivattomasti yhden sessarin aikana, ja oli upeaa saada Victor mukaan tuotannon lisäksi kertsin lauluihin.”

Teo Vincent kertoo tulevan levyn sisältävän monipuolisesti uutta soundia, ja Victor Nordisin toimivan sen vastaavana tuottajana.

”Tavallaan perjantaina julkaistu biisi kertoo mun matkasta kohti unelmia, ja enteilee hyvin tulevan albumin soundia ja sillä käsiteltäviä aihepiirejä. Tunne, jonka haluan välittää kuuntelijoille on ehdottomasti omaan tekemiseen uskominen ja itselleen tärkeistä asioista kiinni pitäminen. Se, että välillä muistaa rauhoittua ja keskittyä pieniin hetkiin, eikä kiirehdi tavoitellessa kerralla liian suurta palaa koko kakusta.”

Tulevan levyn nimi on Tunteiden aalloilla, ja sillä kuullaan tarinoita tunteiden vuoristoradoista ja elämän haasteista. Albumilta on aiemmin kuultu kolme biisiä, joista Selkäranka-kappaleesta kirjoitimme täällä. Teo Vincentin viime vuoden huhtikuussa julkaistusta debyytti-ep:stä sen sijaan löytyy lisäinfoa täältä.

Lisää luettavaa