Teosto reagoi musiikkialan ahdinkoon

Teosto muun muassa laajentaa käyttölupia.

17.03.2020

Kokoontumisrajoitusten vuoksi Teosto on päättänyt esimerkiksi laajentaa musiikin käyttölupia. Yritykset, joilla on sopimus musiikin julkisesta esittämisestä, saavat väliaikaisen luvan välittää sisältöä verkossa. Lupa julkiseen esittämiseen sisältää siis toistaiseksi luvan striimata. Näin Teosto osaltaan helpottaa esimerkiksi tapahtumien tai jumppatuntien siirtoa verkkoon.

Lisäksi Teosto pyytää, että artistit tekisivät striimatuista esityksistä esitysilmoitukset mahdollisimman kattavasti. Tällä tavoin tekijöiden on mahdollista saada niistä aikanaan tilitystä.

Teoston tilitykset musiikintekijöille ja kustantajille maksetaan normaalisti torstaina 19. maaliskuuta.

Lue lisää koronatilanteen vaikutuksista Teoston sivuilta. Lisää poikkeusjärjestelyitä saattaa olla luvassa, Teostosta kerrotaan.

Lisää luettavaa