The Muppet Show ilmestyi Disney+-palveluun varoitustekstein: ”Sisältää kiistanalaista ja stereotypioihin perustuvaa materiaalia”

Muppeteista varoitellaan.

Viisi The Muppet show’n tuotantokautta on lisätty Disney+-palveluun. Kaudet tehtiin vuosien 1977 ja 1981 välillä.

Vieraina jaksoissa nähdään Jim Nabors, Joel Grey, Steve Martin, Peter Sellers, Cleo Laine, James Coco, Spike Milligan, Crystal Gayle, Kenny Rogers, Beverly Sills, Jonathan Winters, Alan Arkin, James Coburn, Joan Baez, Johnny Cash, Debbie Harry, Wally Boag sekä Marty Feldman.

Joissakin jaksoissa nähdään alussa varoitusteksti, jossa kerrotaan sen sisältävän arkaluontoista materiaalia esimerkiksi rotuun ja asenteisiin liittyen. Samainen teksti näkyy myös useiden muiden Disney+-elokuvien ja sarjojen alussa.

Esimerkiksi eräässä jaksossa Johnny Cash esiintyy etelävaltioiden lipun edessä, ja jakson alusta löytyy kyseinen varoitusteksti.

Disney+-palvelu julkaistiin Suomessa viime syksynä.