The Prodigy -laulaja Keith Flintin tarkka kuolinsyy on julkistettu

Itsemurhan tekotapa on paljastettu julkisuuteen.

11.03.2019

Vain 49-vuotiaana menehtyneen Keith Flintin kuolinsyystä on saatu tarkempaa lisätietoa. Paikallisen median mukaan brittiyhtye The Prodigyn laulaja riisti henkensä hirttäytymällä. Asiasta uutisoi muun muassa The Sun. Flint löydettiin kuolleena kotoaan maanantaina 4. maaliskuuta.

Flintin kuoleman myötä The Prodigy on sittemmin peruuttanut kaikki tulevat konserttinsa. Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä myös Provinssissa 27. kesäkuuta.

Lisää luettavaa