The Rasmus -leirissä yllätysmuutoksia – Pauli Rantasalmi jättää yhtyeen

Rantasalmi jättää bändin.

AOP

The Rasmus -yhtyeen kitaristi Pauli Rantasalmi jättää yhtyeen.

Asiasta Rantasalmi kertoo yhtyeen sosiaalisen median sivuilla.

”Olen päättänyt jatkaa eteenpäin elämässäni, ja en jatka enää yhtyeessä. Haluan kiittää kaikkia tästä hienosta matkasta, muistoista ja hetkistä etenkin faneja. Rakastan teitä. Olen ikuisesti kiitollinen bändiveljilleni, ja toivon heille sydämeni pohjasta kaikkea hyvää. Rakastan teitä”, Rantasalmi kertoo.

Bändin muut jäsenet vahvistavat, että yhtye jatkaa toimintaansa ainakin jossain muodossa. Tästä he kertovat lisätietoa myöhemmin.

Bändin viimeisin levy Dark Matters ilmestyi vuonna 2017. Yhtye juhlisti Dead Letters -albumin juhlavuotta 2019 peräti 31 keikkaa käsittävällä kiertueella.

Toukokuussa The Rasmus julkaisi singlen Bones ja syyskuussa Apocalyptican kanssa tehdyn videon kappaleeseen Venomous Moon.