The Smithsin joutsenlauluksi jäänyt neljäs albumi Strangeways, Here We Come julkaistiin parin päivän viiveellä lähes tarkalleen 25 vuotta sitten, 28. syyskuuta 1987. Palataan hetkeksi yhtyeen taianomaisen musiikin pariin muutaman keikkataltioinnin ja dokumentin avulla.
Kuva: Wikimedia Commons
The Smiths oli kasassa vain viisi vuotta, mutta manchesterilaisyhtye onnistui sinä aikana jättämään lähtemättömän jälkensä pop-musiikkiin ja luomaan vertaamattoman levykatalogin älykästä kitarapoppia, joka venytti koko tyylilajin ilmaisukenttää.
25 vuotta sitten päättyi Strangeways, Here We Come -albumiin paitsi yhtyeen levytysura myös laulaja Morrisseyn, kitaristi Johnny Marrin, basisti Andy Rourken ja rumpali Mike Joycen taival bändinä.
Vaikka nelikolle on vuosien varrella tarjottu tähtitieteellisiä summia yhteen palaamisesta, taitaa bändin paluu olla silti yhä yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin Morrisseyn bongaaminen McDonald’sista.
Ilman sen pitempiä juhlapuheita, palataan hetkeksi tämän yhden kaikkien aikojen parhaista yhtyeistä musiikin pariin muutaman dokumentin ja keikkataltioinnin voimin.
Tästä ensimmäisenä viiteen osaan jaettu South Bank Show -dokumentti vuodelta 1987. Mukana poikkeuksellisen paljon Morrisseyn haastatteluja.





Tässä BBC:n The Rise and Fall of The Smiths -dokumentti vuodelta 1999:

The Smithsin kokonainen (1 h 20 min) keikka Madridista vuodelta 1985:

Keikka Manchesterin legendaarisella Hacienda -klubilla vuodelta 1983:
