Newyorkilaisbändin fanit ehtivät jo vääntää kasvoilleen välinpitämättömän ilmeen, jotta kukaan ei arvaisi, miten innoissaan he ovat lempiyhtyeensä uudesta levystä. Mutta uutinen osoittautui ankaksi ja kaikki vaiva meni hukkaan.
Kuva: Rough Trade
Billboard oli saanut ties mistä lähteestä ammennettua salaisen tiedon, että indiepumppu The Strokes on siirtynyt studioon helistelemään kitaroitaan tuottajansa Gus Obergin kanssa. Viime vuonna ilmestynelle Angels-albumille olisi tulossa tuotapikaa jatkoa.
Paitsi ettei ole.
Pitchforkin toimittaja soitti yhtyeen johtoportaalle ja sai vastauksen suoraan hevosen suusta: uutisessa ei ole päätä eikä häntää. He eivät ole New Yorkin Electric Lady -studiossa, eivät Obergin seurassa eivätkä edes äänittele uutta materiaalia viidennelle albumilleen.
Bändin edellisestä levystä oli ennen Anglesia ehtinyt lurahtaa jo kuusi vuotta. Tätä taustaa vasten epäuutinen tuskin yllätti ketään muita kuin Billboardin hyväuskoisen toimittajan.
Palataan asiaan uudelleen vaikka vuonna 2017.