Yksi Iso-Britannian hypetetyimmistä indielupauksista saapuu Tavastialle ja Tampereen Klubille toukokuussa.
Kuva: Live Nation
BBC:n vuosittain järjestämässä Sound of -äänestyksessä tänä vuonna kolmanneksi sijoittunut The Vaccines saapuu Suomeen kahdelle keikalle.
Vuoden lupaavimmat brittiartistit seulovassa äänestyksessä laulaja-lauluntekijä Jessie J:n ja elektromuusikko James Blaken taakse jäänyt yhtye perustettiin viime vuonna.
Kuhina yhtyeen ympärillä käynnistyi kun BBC Radio 1:n juontaja Zane Lowe julisti yhtyeen demon kappaleesta If You Wanna elokuun parhaaksi kappaleeksi maailmassa.
Peribrittiläistä indierockia veivaava yhtye on julkaissut sinkut Wreckin’ Bar (Ra Ra Ra) ja Post Break-Up Sex.
Jälkimmäisen kappaleen kertosäkeestä (What did you expect from post break-up sex?) lainaava, hypelle irvaillen nimetty ensilevy What Did You Expect from The Vaccines? ilmestyy maaliskussa.
The Vaccines esiintyy toukokuun 5. päivä Helsingin Tavastialla ja seuraavana päivänä Tampereen Klubilla. Lippu Tavastialle irtoaa 16 eurolla ja Klubille kahta euroa halvemmalla. Molemmille keikoille tikettinsä voi lunastaa Tiketistä maaliskuun 1. päivästä lähtien.
Perjantaina 25.2. ilmestyvässä Rumbassa on myös juttua yhtyeestä raflaavalla otsikolla: The Vaccines – Lupaavin vai turhin trendibändi?
Selvitä asian laita perjantaina!