Thrash-metallia, teknoa, M.A. Nummista, ränttäystä misogyniasta – Vesalalta yllätyslevy!

Vesalalta ep!

08.12.2021

Vesala täyttää perjantaina 40 vuotta. Onnea, Vesala!

Nyt tiedote kertoo, että hän julkaisee synttäreidensä kunniaksi Totuuksia popmusiikista -ep:n. Levyltä löytyy viisi kappaletta, ja sen biisit on tuottanut Jurek. Jurekin kanssa Vesala työstää myös tulevaa kolmatta sooloalbumiaan, jonka on määrä ilmestyä ensi vuonna.

Ep:stä Vesala kertoo seuraavaa:

”Eläköön elämä ja musa! Vaikeinta on antaa musiikin syntyä vapaasti arvostelematta ideoita ja unohtaa sekä itsensä että muiden odotukset. Tässäpä niitä hedelmiä, jotka eivät päädy ensi vuonna julkaistavalle albumille. Olisihan se sääli jättää näitä pöytälaatikkoon! Totuuksia popmusiikista -ep:llä on vaikutteita trash-metallista ja teknosta M.A. Nummiseen, ränttäystä misogyniasta ja perässähiihtäjien valituksesta sekä ihan vaan hauskanpitoa. Ep sisältää myös yhden saneludemon puhelimestani. Sille on annettu vähän lisäelämää tuotannon muodossa, mutta ei niin paljoa, että se tulisi valmiiksi, ja niin on hyvä.”

Biisilistan perusteilla huumoriakin tulevalta levyltä löytyy. Etenkin ep:n päättävän kappaleen nimi Ikääntyvä popmuusikko tekee yhteistyötä sinfoniaorkesterin kanssa aiheuttaa hihityksiä. Hyvä!

Lisää luettavaa