Tiktak-solistilta uutta soolotuotantoa parin vuoden tauon jälkeen – rakkaudesta kertovan Sagrada Familian taustalla komea tekijäporukka

"Tiktakin Petran" uusi single on takuuvarma kesäbiisi.

Tiktak-yhtyeestä tunnetuksi tullut laulaja Petra Gargano tekee paluun sooloartistina parin vuoden tauon jälkeen. Biisintekijöiden ja tuottajien kanssa uutta materiaalia tehtaillut artisti julkaisee ensimmäisen singlensä, rakkaudesta ja perheestä kertovan Sagrada Familian perjantaina 27. toukokuuta.

Kesäinen kappale on varma korvamato, ja sen tekijäjoukkoihin kuuluvat Petran ohella Emma Johansson, muun muassa Teleks-yhtyeestä tuttu Markus Koskinen, sekä Iltalle, Ressu Redfordille ja Pyhimykselle hittejä kirjoittanut Väinö Wallenius. Biisin on tuottanut ja miksannut KivaBros, masteroinut Svante Forsbäck, ja sen julkaisee Suomen Musiikki.

”Parisuhteet ja rakkaus ei taida koskaan tulla valmiiksi niinkuin Barcelonan kuuluisa kirkko, Sagrada Familia. Jos kuitenkin käy niin hyvä säkä, että löytää vierelleen ihmisen, jonka kanssa maailma tuntuu edes hetken aikaa valmiilta, on aika onnekas. Siitä tunteesta kannattaa pitää kiinni”, Petra kertoo tiedotteessa.

13-vuotiaana musiikkiuransa aloittanut Petra on julkaissut neljä sooloalbumia vuosina 2009-2020, ja hän on ollut mukana Vain elämää– ja Tähdet, tähdet -musiikkiohjelmissa. Artisti osallistui luonnollisesti myös Tiktakin comeback-keikoille vuosina 2018-2019. Rumban raportin rundin päätöskeikalta Helsingin Hartwall Areenalta voit lukea tästä.

Lisää luettavaa