TikTokin kautta hittiartistiksi merimieslauluillaan noussut Nathan Evans saapuu Suomeen

Evans nähdään Tavastialla.

Skotlantilainen Nathan Evans lähtee Euroopan-kiertueelle. Evans nähdään myös Suomessa, sillä hän saapuu Helsingin Tavastialle sunnuntaina 23. tammikuuta 2022. Liput tulevat myyntiin perjantaina 9. huhtikuuta klo 11 Tiketissä.

Sea shantyt eli merimieslaulut ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa ja on pitkälti Nathanin ansiota, että nuorempikin sukupolvi tutustuu kalastaja-aiheiseen kansanmusiikkiin.

Kaikki alkoi siitä, kun Airdriesta, Pohjois-Lanarkshiresta. Skotlannista kotoisin oleva Nathan päätti aamun postinjakokierroksen jälkeen ladata esittämiään kappaleita TikTokiin. Ensimmäinen laulu oli cover-versio perinteisestä irlantilaisesta merimieslaulusta Leave Her, joka juontaa juurensa viime vuosisadan alkupuolelle. Video keräsi valtavan määrän katselukertoja, kun ihmiset hurmaantuivat musiikista ja Nathanin karismaattisesta esiintymisestä. Tällä hetkellä TikTokissa on yli 3,2 miljardia videota tunnisteella #seashanty.

Nathan Evans julkaisi tammikuussa 2021 debyyttikappaleensa Wellerman. Siitä tehtiin myös remix-versio.

”Siihen aikaan, kun merimieslauluja laulettiin, niiden oli tarkoitus yhdistää ihmisiä ja pitää moraali korkealla”, sanoo Nathan, joka on toteuttanut juuri nämä asiat vuosisata myöhemmin, kohottaen samalla ihmisten mielialaa pandemian keskellä.

Keikkatiedot videoiden alla.

Nathan Evans (UK) Su 23.1.2022
Tavastia, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
LIPUT: Myyntiin pe 9.4.2021 klo 11
Palvelumaksuineen alkaen 23 euroa Tiketistä