Todellinen kulttiyhtye Suomeen – ura alkoi jo vuonna 1981

The Queers palaa Suomeen.

06.12.2018

Pop-punkin kulttinimi The Queers (USA) saapuu huhtikuussa Suomeen kahdelle klubikeikalle.

Yhdysvaltalaisen pop-punkin legendaarisimpiin bändeihin lukeutuva The Queers perustettiin New Hampshiressa vuonna 1981. Trio julkaisi 1990-luvulla joukon klassikkolevyjä maineikkaalle Lookout! Recordsille, ja vaikka yhtyeen levytystahti onkin viime vuosina hidastunut, on bändi jatkanut keikkailua aktiivisesti ympäri maailman.

The Queers nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa viime kesänä LPRHC Festeillä, mutta nyt bändi saapuu kahdelle omalle täysimittaiselle klubikeikalle Helsingin Kuudennelle Linjalle ja Tampereen Olympia-kortteliin 12. – 13. huhtikuuta.

Molemmilla keikoilla nähdään lämmittelijänä suomalaisen ramopunkin siirtolohkareisiin lukeutuva Häiriköt. Illoissa tullaan näkemään muitakin yhtyeitä. Lopulliset kattaukset julkaistaan myöhemmin.

Lisää luettavaa