”Toimme biisiin Dead Kennedys -vibaa” – Lähiöbotox laittoi suomalaisen metalliklassikon uuteen uskoon

Surupuku vääntyi punkimpaan muotoon.

11.02.2023

Kaksi albumia julkaissut räppiä ja metallia yhdistelevä Lähiöbotox yllättää uudella musiikilla. Uusi single on cover-versio Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen klassikkokappaleesta Surupuku.

Lähiöbotox vääntää hidastempoisen biisin punkiksi, ja coverilla onkin mittaa yli kaksi minuuttia vähemmän kuin vuonna 2002 ilmestyneellä alkuperäisteoksella. Yhtye kokee kappaleen toimivan hyvin ja tekevän kunniaa lähdeteokselle.

”Teimme oman version suomalaiselle hevikansalle pyhästä biisistä. Toimme biisiin mukaan Dead Kennedys -vibaa, mikä tuntui tulevan jopa hieman itsestään”, Lähiöbotox kommentoi.

Kappale tehtiin Laulu rakkaudelle -ohjelmaan, jossa julkisuuden henkilöitä yllätetään henkilökohtaisilla musiikkiesityksillä. Biisin ensiesitys nähdään ohjelmassa sunnuntaina 12. helmikuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

Kuuntele uusi versio alta.

Lisää luettavaa