”Toivottavasti muut jäsenet saavat mieluisamman joululahjan” – Yö erotti pitkäaikaisen kitaristinsa ja basistinsa juhlakiertueen päätteeksi!

15.12.2016

Basisti Jukka Lewis kertoo saaneensa potkut Yön riveistä. Samalla ovenavauksella lähtöpassin suomirockin legendasta lunasti kitaristi Daffy Terävä.

”Muutoksen tuulet puhaltavat nyt todella rajusti. Saimme Daffyn kanssa potkut Yöstä onnistuneen 35 v.rundin jälkeen, melko tuntemattomista syistä”, Lewis kirjoittaa.

”Toivottavasti muut Yön jäsenet saavat mieluisamman joululahjan. Silti muutos on useimmiten hyvästä jos se tapahtuu ketään vahingoittamatta. Tällä kertaa näin ei ikävä kyllä tapahtunut. Kiitokset kaikille teille keikoilla kävijöille, jotka olette kannustaneet minua ja Daffya Yö-uramme aikana. Nyt se on ohi.”

Yö ei ole vielä kommentoinut asiaa. Yö soitti 35-vuotisjuhlavuotensa viimeisen keikan 10.12. Metro-areenalla. Lewis on nähty nelikielisen varressa Yössä vuodesta 1999. Terävä on puolestaan soittanut Yön riveissä vuodesta 2000.

screen-shot-2016-12-15-at-15-09-44

Lisää luettavaa