Tommy Lee esitteli valtavaa penistään Instagramissa – nyt hän kertoi, miksi teki sen

Tommy kertoi.

23.08.2022

Internet kohahteli, kuvakaappaukset lentelivät ja linkkejä jaeltiin tuossa pari viikkoa takaperin.

Ei, emme nyt puhu Flow-viikonlopun bileistä tai siitä, tekikö Sanna jotain jossain ja kuka huusi mitä ja mitä pöydällä näkyi, onko se jauhoa vai puhelin – tämä kaikkihan tapahtui viikkoa myöhemmin.

Kyseessä on tietenkin Tommy Leen kikkelikuva, jonka mies itse laittoi Instagramiin. Kuva ehti olla Instagramissa tuntien ajan. Nyt Tommy Lee on kertonut mielenkiintoista ja tärkeää lisätietoa siitä, miten otos hänen kieltämättä kohtalaisen vaikuttavan kokoisesta johnsonista eksyi Instagramiin.

Vähemmän yllättäen asiaan liittyy alkoholi. Lee kertoi 21. elokuuta San Antoniossa Mötley Crüen keikalla, että kyseessä oli jurrinen päähänpisto pari viikkoa sitten. Lee kertoi, että oli vetänyt kunnollisen sekoiluputken, ja päättänyt päähänpistona heittää otoksen elimestään kaikelle kansalle nähtäväksi.

Keikalla Lee sanoi olevansa enemmän tissimiehiä, mutta pyysi kaikkia kaksilahkeisia vetämään kikkelinsä esille, koska tämähän on vuonna 2022 juuri sellaista hassuttelua, joka on varmasti hyvä idea väkijoukossa. Uutinen ei kerro, kuinka moni Tommy Leen kehoitusta noudatti.

Internetistä sensuroimaton kuva Leen melasta vielä totta kai vielä löytyy. Siitä vain etsimään, jos tällainen kiinnostaa.

Lisää luettavaa