Tommy Lee otti kuvan kiveksistään ja jakoi sen sosiaaliseen mediaan – katso täältä

Ja sitten ulkomailta.

09.02.2023

Mötley Crüe -yhtyeestäkin tunnettu rumpali Tommy Lee esitteli penistään sosiaalisessa mediassa viime vuoden elokuussa. Tuolloin Lee kertoi, miten kyseessä oli kännissä ja läpällä -vitsi.

”Vähemmän yllättäen asiaan liittyy alkoholi. Lee kertoi 21. elokuuta San Antoniossa Mötley Crüen keikalla, että kyseessä oli jurrinen päähänpisto pari viikkoa sitten. Lee kertoi, että oli vetänyt kunnollisen sekoiluputken, ja päättänyt päähänpistona heittää otoksen elimestään kaikelle kansalle nähtäväksi”, kerroimme uutisessamme täällä.

Tällä kertaa Lee on ottanut kuvan kiveksistään. Kuvatekstissä hän ehdottelee yhteistyötä välipalayhtiö Plantersin maskotille Mr. Peanutille. Selitys lienee se vanha tuttu sitten viikon parin päästä.

Jos kivekset kiinnostavat, tsekkaile täältä kuva, ellei sitä ole ehditty jo poistaa.

Lisää luettavaa