Tony ”Viikinki” Halmeesta dokumentti – musiikista vastaavat Kaukolampi ja Puranen

Myös Jaakko Salovaara on osallistunut soundtrackin tekoon.

22.04.2022

Tony Halmeesta on tulossa dokumenttielokuva. Maaliskuussa Iltalehti uutisoi Suomen elokuvasäätiön tukipäätöksistä, josta kävi ilmi, että Viikinki-nimistä elokuvaa ovat tekemässä ohjaaja-käsikirjoittajat Lauri Anssi Moilanen ja Olli Vuokko.

Tänään Music Finlandin julkaisemassa Jaakko Salovaaran eli JS16:n haastattelussa paljastetaan lisätietoja projektista. Salovaara kertoo käyneensä soittamassa trance-arpeggioita kyseisen elokuvan soundtrackia varten. Soundtrackista vastaavat Timo Kaukolampi ja Tuomo Puranen, jotka tunnetaan toki K-X-P-muusikkoina mutta ovat jo varsin ansioituneita elokuva- ja tv-säveltäjiä. Kaksikko on tehnyt musiikin esimerkiksi Armomurhaaja– ja Marian paratiisi -elokuviin ja televisiosarja White Walliin.

Viikinki-dokumenttielokuva saa ensi-iltansa syksyllä.

Lisää luettavaa