Trent Reznor vastaa musiikista Miehet jotka vihaavat naisia -uusintaversiossa

11.01.2011

Onnistuneesti elokuvasäveltämiseen siirtynyt industrial-muusikko jatkaa saman ohjaajan kanssa työskentelyä.

Kuva: Rob Sheridan

Kolisevan industrialrockin johtoyhtyeen Nine Inch Nailsin laulajana tutuksi tullut Trent Reznor on laajentanut jo valmiiksi laajaa osaamistaan musiikin saralla elokuvasäveltämiseen, nyt toistamiseen.

Reznor paljasti toisen elokuvascoren teosta New York Times -lehden haastattelussa, jossa hän sanoi siirtymää elokuvasävellykseen ”luonnolliseksi kehitykseksi”. Ensimmäisen sävellyksen virkaa toimitti David Fincherin viimevuotiseen elokuvaan The Social Network Atticus Rossin kanssa tehty score, joka palkittiin Golden Globe -ehdokkuudella.

Fincherin tuleva elokuvaprojekti on uusintafilmatisointi Stieg Larssonin Man som hatar kvinnor -kirjasta. The Girl with the Dragon Tattooksi käännetty elokuva on oletettavasti yhtä synkkä teemoiltaan kuin kirja, joten kaksikon synkeä ambient-tunnelmointi istunee elokuvan tunnelmaan mainiosti.

Lisää luettavaa