Redditissä yleisön kanssa keskustellut Reznor lisäsi myös löylyjä puheille Nine Inch Nailsin paluusta.
Kuva: Rob Sheridan
”I am Trent Reznor, ask me anything”, luki eilen Reddit-verkkopalvelussa. Ja kansahan kysyi. Tunnin ajan ihmisten kanssa keskustellut Reznor sai vastata kelpo määrään NIN-, How to Destroy Angels- ja trollausaiheisia kysymyksiä.
Tulihan sieltä uuttakin informaatiota. Reznor mainitsi, että yksi hänen paraikaa käynnissä olevista projekteistaan on ”Joshin auttaminen QOTSA-biisin kanssa”. Jo aiemmin Dave Grohl on kertonut olevansa mukana Josh Hommen albumilla. Queens of the Stone Agen seuraava levy julkaistaan joskus ensi vuonna, ja yhtye on jo kiinnitetty Download-festivaalille Ison-Britannian Doningtoniin. Festarikeikkoja siis luvassa.
Reznor jatkoi myös jo aiemmin aloittamiensa NIN-huhujen voimistamista vihjaamalla, että Nine Inch Nails saattaa kiertää ensi vuonna. Industrial-lordilla on siis kiireinen vuosi edessä, kun myös How to Destroy Angels julkaisee ensimmäisen albuminsa joskus vuonna 2013. Viimeksi mainitun yhtyeen eilen ilmestyneen ep:n voi kuunnella esimerkiksi täällä.