Tuliko Nasty Nasista Disgusting Nas? Queensbridge-legendan uusi bisnes liittyy heinäsirkkoihin

08.03.2016

Heti Illmatic -debyyttilevyllään itsensä hiphop-maailman huipulle nostanut Nas on lähtenyt mukaan sijoittajaksi Exo-nimisen start-up-yrityksen toimintaan. New Yorkin Brooklynistä lähtöisin oleva firma tunnetaan proteiinipatukoistaan, joiden valmistuksessa käytetään heinäsirkkoja. Ennen patukoihin päätymistään hyönteiset pakastetaan, paahdetaan ja jauhetaan.

Useimmille länsimaalaisille ajatus heinäsirkkojen syömisestä saattaa tuntua iljettävältä, mutta Exon mukaan niistä tehty ravinto on hyvänmakuista, terveellistä ja ekologista. Uusien sijoittajiensa avulla yritys pyrkii tuomaan tuotteensa paremmin esille ja laajentamaan valikoimaansa.

Vuoden 2012 Life Is Good -albuminsa jälkeen melko matalaa profiilia pitäneellä Nasilla on uuden sijoituksensa lisäksi useita muitakin liiketoimia. Aiemmin hän on sijoittanut esimerkiksi Mass Appeal -brändiin, jonka alla toimii muun muassa aikakausilehti ja levy-yhtiö.

Lisää luettavaa