Tunisialaiset räppärit vankilaan poliisia vastustavan kappaleen esittämisestä

27.09.2013

Tunisiassa ei katsella hyvällä poliisien halveeraamista.

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: kuvakaappaus videosta

Tunisialainen tuomioistuin on määrännyt Ahmed Ben Ahmedin ja Alaa Yacoub -nimiset räppärit puoleksi vuodeksi vankilaan. Syy tähän on taiteilijanimillä Klay BBJ ja Weld El 15 -esiintyvien artistien kappale Boulicia Kleb (Poliisit ovat koiria). Kaksikko oli esittänyt kappaleesta pätkiä keikallaan Hammametin rannikkokaupungissa Tunisiassa. Viranomaiset eivät välittäneet levytetyn kappaleen julkisesta esittämisestä, ja kaksikko pidätettiin.

Alkujaan kaksikon linnatuomio oli peräti 21 kuukautta, mutta Ahmed Ben Ahmedin pyytämän tapauksen uudelleenkäsittelyn jälkeen tuomiota lievennettiin puolen vuoden istunnoksi.

Alaa Yacoubia ei ole nähty tuomion julistamisen jälkeen, ja hän jatkaa yhä pakomatkaansa.

YouTube video