Joe Buddenilla pitää tällä hetkellä kiirettä. Mies on julkaissut peräti neljä ”dissibiisiä” kohdistettuna kanadalaiseen Drakeen ja on pysynyt myös sen ansiosta otsikoissa. Nyt otsikot tulevat huutamaan vielä isoimmilla kirjaimilla ja se ei edes varsinaisesti liity itse musiikkiin.
Toistaiseksi tuntemattomaksi jääneet jenkkinuoret olivat päättäneet tunkeutua Joe Buddenin pihalle. Kuten arvata saattaa, ei sitä katsottu hyvällä. Monille olisi varmastikin riittänyt pelkästään se, että saisi kutsumattomat vieraat ajettua ulos alueelta. Joe Budden ajatteli kuitenkin mennä vielä hieman pidemmälle ja lopulta päätyi jahtaamaan kyseisiä henkilöitä pitkin kaupunkia.
Matka taittui niin autolla kuin juosten ja loppupuolella nähdään miten Budden pyrkii kivet kädessään autoon sisälle.
Ilmeisesti kyseiset nuoret olivat Draken faneja, jotka pyrkivät ärsyttämään Joe Buddenia. Siinä he myös onnistuivat. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, että kuka tai ketkä toimii tässä tilanteessa väärin.
Katso twitterissä kiertävä video alta.
Joe Budden is legit crazy ?? pic.twitter.com/F0m5ug2y5G
— Keith (@RespeckTheStar) July 25, 2016
Nähtäväksi jää, että miten tilanne tästä etenee. Ainakin räppäri Meek Mill on jo jakanut asiasta näkemyksensä. Meek Millillä on myös oma historiansa Draken kanssa riitelystä. Joten tässähän on jo kohtalaisen monta lusikkaa samassa sopassa. Joe Budden on myös itse ehtinyt kommentoimaan tapausta.
These are some of the greatest memes ever, but I truly hope u kids don’t make running up to ppl’s homes a thing. It’s dangerous.
— Joe Budden (@JoeBudden) July 25, 2016
Jäämme odottamaan Draken mahdollista reaktiota tilanteeseen.