”Tuntui, että meiltä puuttuu tosi suomalainen biisi, joka kunnioittaa Juicen, Eppu Normaalin ja J.Karjalaisen perinnettä” – Ida Paulilta & Kalle Lindrothilta uusi single

Kyseessä on duon tulevalta kakkosalbumin viimeinen singlejulkaisu.

29.02.2020

Pop-duo Ida Paul & Kalle Lindroth julkaisi eilen uuden singlen Päiväuni. Kappale on viimeinen singlejulkaisu duon 20. maaliskuuta julkaistavalta kakkosalbumilta Vuonna nolla. Kappaleen on tuottanut Antti ”RZY” Riihimäki.

Duo kertoo kappaleen olevan kunnianosoitus suomirockin pioneereille.

”Kun lähdettiin tekemään Päiväuni-biisiä, keskustelimme paljon suomalaisista perinteisestä laulunkirjoituksessa. Meillä oli fiilis, että meiltä puuttuu sellainen tosi suomalainen biisi, joka kunnioittaa mm. Juicen, Eppu Normaalin ja J. Karjalaisen vaalimaa kansanperinnettä. Syntyi biisi, josta innostuttiin valtavasti ja se herätti välittömän kiinnostuksen tuottaja RZY:ssä. Lopputuloksena syntyi todella mielenkiintoinen yhdistelmä suomalaista sielunmaisemaa yhdistettynä pohjois-amerikkalaiseen Motown -tyylisuuntaan. Nämä piirteethän yhdistyvät myös Idassa kahden maan passin haltijana, joten tuntui siltä, että tällä biisillä on iso ja selkeä paikka meidän tarinassa”

Ida Paulin & Kalle Lindrothin debyyttialbumi on vuonna 2018 julkaistu Nää kaikki kertoo susta. Duon kevään ainoa keikka nähdään Helsingin Jäähallin Black Boxissa 16. toukokuuta.

Uuden singlen näet lyriikkavideon kanssa alta.

Lisää luettavaa