Turun kenties arvostetuin räppilegenda sooloilee kimpassa – Chydeonen ja Sattaliten uutuus kuulostaa tältä

Chydeone ruudun parissa.

14.08.2018

Ritarikunta-yhtyeestä tunnettu Chydeone sooloilee jälleen. Tai sooloilee ja sooloilee: uusi kappale Ruutu on tehty Sattaliten kanssa ”kahden hengen tiiviinä yksikkönä”.

Ritarikunta on palaillut ja heitellyt paluukeikkoja tasaiseen tahtiin viimeisimmän vuoden aikana.

Chydeone kertoo itse kappaleesta näin:

”Reilu vuosi on kulunut Edelleen, silti -EP:n julkaisusta. Sillä otettiin reippaasti askelia pois tutuilta poluilta, ja offroad-hengessä jatketaan nytkin.

Ruutu on biisi, jonka mahduttamista edes koko tulevalle EP:lle jouduttiin miettimään – nyt se ilmestyy sen ensimmäisenä singlenä. Tämän tyyppinen asioiden kulku on Chyden ja Sattaliten yhteistyötä hyvin kuvaava. Pisteet, joista biisejä lähdetään kasaamaan, ovat monesti kovinkin kaukana siitä, mitä päätetään kutsua lopputulokseksi.

Julkaisuteknisistä syistä artistiksi on merkitty vain Chydeone. Kaikki toimitus tehdään kuitenkin nimenomaan työparina, kahden hengen tiiviinä yksikkönä. Kokomittaisella EP:llä kuullaan muitakin ääniä, vaikkakaan ei varsinaisia artistivierailuja – ehkä.

Ruutu kuvaa omasta nurkastaan sitä omituista maailmaa, jota tulee arjessa pidettyä normaalina. Se junnaa, on tylsä, muttei kuitenkaan. Teksti on osin meille tutuksi pakotetun maailman ulkopuolisen kertomaa, ikään kuin.

Monsp Records julkaisee biisin digipalveluissa 14. elokuuta. EP seuraa perässä, syssymmällä.
Hoida sun ruutus!”

Kuuntele uusi biisi alta.

Lisää luettavaa