Turussa ja Tampereella festaroidaan viikonloppuna: toisilla festivaaleilla vahva maskisuositus, toisilla maskipakko

Turvallisuus on festivaaleilla tärkeintä, molemmista festareista kerrotaan.

Mew esiintyy Kesärauhassa perjantaina.

Ensi viikonloppuna vietetään mainioita festivaaleja niin Turussa kuin Tampereellakin.

Turun Kesärauha ilmoitti eilen Facebook-sivuillaan, miten odotti Aluehallintavirastolta tietoja festivaalien järjestelyistä.

”Festivaalin tuotantotiimi kuunteli tarkkaan äsken pidetyn Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuuden ja nyt odotamme tarkempia ohjeita Aluehallintavirastolta minkälaisia vaikutuksia suunnitellulla leviämisvaiheeseen siirtymisellä on tapahtumien järjestämiseen”, Kesärauhasta kerrottiin.

Monilla sydän pomppasi kurkkuun mahdollisen peruuntumisen pelossa, mutta Kesärauhaa päästään lopulta viettämään tiukentunein järjestelyin Varsinais-Suomen siirtyessä leviämisvaiheeseen. Kesärauhan alueella Turun Linnapuistossa on ”vahva maskisuositus”, ja henkilökunnalla on maskipakko koko festivaalialueella. Kesärauhan järjestäjät myös toivovat, että ihmiset pitäisivät vähintään parin metrin välin toisiin festivaalivieraisiin.

Tampereella puolestaan vietetään Saarihelvetti-festivaaleja. Raskaan musiikin festareilla otettiin käyttöön maskipakko kaikkien festivaalikävijöiden keskuudessa.

Myös järjestyshenkilöiden määrää on lisätty, ja juhla-alueella liikkuu ”turvavälipartioita” muistuttamassa asiallisesta käytöksestä.

”Eihän tämä helppoa ole, mutta tiedän, että hevikansa ymmärtää ja osaa käyttäytyä hyvin: ilman asiakkaiden yhteistä panosta tapahtumien järjestäminen olisi mahdotonta. Tehdään kaikki yhdessä niin sujuvat ja mukavat juhlat kuin mahdollista ja pidetään samalla korona kurissa”, promoottori Rowan Rafferty Nem Agencyltä toivoo.

Molempien festivaalien organisaatio painottaa, että järki ja varovaisuus kannattaa pitää mukana juhliessaan.