Tuvalusta tuttu Annina Antinranta on mukana Mesenaatti.me -palvelun pilottiprojekteissa.
Kuva: Heli Hirvelä.
Progepainotteisen Tuvalun solistina tunnettu Annina Antinranta on työstänyt viime vuodet sooloprojektinsa Passing Human Parade ensimmäistä albumia, jonka on määrä ilmestyä tulevana keväänä. Provocative Dreams -albumin tuotantokuluille haetaan tukea uuden yhteisöpalvelun kautta.
Mesenaatti.me on Suomen ensimmäinen täysin yhteisörahoitukseen (crowdfunding) perustuva palvelu, jossa siis kuka tahansa pääsee tukemaan itseään kiinnostavia projekteja pienelläkin rahasummalla. Passing Human Paraden lisäksi palvelun pilottiprojekteista löytyy muun muassa flamencotanssiteos Gaia, sekä Suomen ensimmäinen ekolifestyle-lehti Huili.
Palvelun ensimmäiset keräykset alkoivat joulukuun alussa ja lahjoituksia on kertynyt yhteensä jo useita tuhansia euroja. Passing Human Paraden keräystavoite on 4 500€ ja keräys loppuu 6. helmikuuta.
Täysin tyhjästä ei kuitenkaan tarvitse maksaa, sillä projektin sivuilta voi lahjoitusta vastaan valita erilaisia tuotteita tai palveluita. Levypakettien lisäksi löytyy muun muassa mahdollisuus sanoitussessioon muusikon kanssa tai jopa yksityinen live-esiintyminen.
Katso alta Annina Antinrannan oma esittely projektista.