Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Rosmariini, ja sen löydät täältä.
Suomalais-brittiläinen indie pop -artisti Oliver Bentley julkaisi debyyttilevynsä Disappearance Act helmikuun 13. päivä. Levy pitää sisällään niin riisutun intiimejä tunnelmointeja kuin kujeilevampia revittelyjä, samalla kun kitaravetoisessa soundissa pysyy yhtenäisen kelluva ja kauniisti kaikuva linja. Kappaleiden herkullinen viipyily antaa tilaa lämpimille melodioille ja herkille sanoituksille, ja albumiin sukeltaminen tuo kehoon samanlaista raukeutta kuin ajattomuudessa maleksiminen keinuvana kesäpäivänä.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Tukholmalainen Hannes ja erityisesti hänen kappaleensa Wish. Se on Waterbabyn kanssa yhteistyössä tehty biisi God Bless Sweden -levyltä. Todella rento meininki, menee heti jalan alle. Rakastan biisin minimalistisuutta ja ilmavuutta, ja musavideo on aivan hulvaton mutta samaan aikaan cool.”
Mist sä tuut?
”Olen Oliver Bentley, artisti ja musiikintekijä Helsingistä. Julkaisin juuri debyyttialbumini Disappearance Actin, jonka kappaleita työstin muutaman vuoden ajan lähinnä göteborgilaisessa siivouskomerossa.”
”Elämäni ensimmäinen biisi Don’t Touch Anything syntyi perheen pyörämatkalla Euroopan halki, kun en saanut pettymyksekseni koskea mihinkään. Tähän väliin on mahtunut paljon muutakin musiikintekoa.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Yläasteella joulutanssiaisissa lauloin Satumaa-tangon, ja se meni omasta mielestäni niin päin helvettiä, että esityksen jälkeen häpesin sikiöasennossa lavan takana noin tunnin verran. Huolimatta siitä, että veto meni penkin alle, jäin todella pahasti koukkuun esiintymiseen ja sen aikaansaamaan hurmioon ja pelonsekaiseen fiilikseen kehossa.”
Lue myös: ”Uskon, että me kaikki tunnemme pohjimmiltaan aika samanlaisia tunteita” – haastattelussa Diya
Lue myös: ”Musiikki on minulle leikkikenttä, joka osaa aina yllättää” – haastattelussa Meerika
Musiikillinen esikuvasi?
”Mahdotonta mainita vain yksi, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Bee Gees tai Paul McCartney – Bee Gees -yhtyeen discobiisit iskostivat muhun lapsena rakkauden tasaisesti eteenpäin pauhaavaan poljentoon, ja Paul McCartney taas edustaa mulle sellaista ylivoimaista lauluntekijyyttä. Omissa biiseissäni on usein pohjalla sellainen vankka ja tasainen rumpubiitti, ja se on lopulta varmaan Bee Geesin syytä.”
Supervoimasi?
”Välittömyys ja vahva läsnäolo. Pilke silmäkulmassa.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Kokisin vetoa pelkistettyyn tuotantoon, orgaanisiin elementteihin ja kappaleiden intiimiin tunnelmaan. Pyrin tekemään itselleni autenttisen kuuloista musiikkia, mutta samalla en voi vaikuttaa siihen, puhutteleeko se muita.”
Oliver Bentley?
”Disappearance Act -levyn biisit syntyivät uudessa kaupungissa, johon mulla ei ollut minkäänlaisia kiinnekohtia, ja vietin siitä johtuen paljon aikaa yksin. Yksin ollessa oli aikaa palata vanhoihin muistikuviin ja myös kyseenalaistaa niiden luotettavuutta. Biiseissä on paljon sellaisia pään sisäisen monologin synnyttämiä assosiaatioita, jotka ovat samalla surumielisiä ja lohdullisia ja eteenpäin katsovia.”
”Minulle tärkeintä artistina on pysyä jatkuvassa liikkeessä. Arvostan Princen ja David Bowien kaltaisia ikiliikkujia, jotka säilyttivät uteliaisuutensa taiteensa äärellä ja loivat nahkaansa toistuvasti.”