Uncle Acid and the Deadbeats julkaisee uuden levyn ja saapuu Suomeen

Brittihuuruilijat nähdään Helsingissä.

19.04.2018

Vuonna 2013 Black Sabbathia Hartwall-areenalla lämmitellyt ja sen jälkeen omia klubikeikkoja 2014 ja 2015 Suomessa soittanut Uncle Acid and the Deadbeats palaa Helsinkiin. Brittibändi nähdään Tavastialla perjantaina 23. marraskuuta.

Liput maksavat Tiketissä 24,50 euroa ja niiden myynti alkaa maanantaina 23. huhtikuuta.

Uncle Acid and the Deadbeats nousi laajempaan tietoisuuteen Blood Lust -albumillaan (2011). Siitä lähtien Lee Dorrianin Rise Above -levymerkille levyttäneen bändin ensimmäinen omakustanne Volume 1 (2010) julkaistiin viime syksynä ”virallisesti” levy-yhtiön toimesta. Kevin Starrsin johtama, Sabbathin ja Blue Öyster Cultin hengessä soittava bändi julkaisee Wasteland-albumim lokakuussa, juuri parahiksi ennen Suomen-keikkaa.

Illan avaa yhdysvaltalaisbändi L.A. Witch. Tapahtuman Facebook-sivu löytyy tästä klikkaamalla.

Lisää luettavaa