Fanikunnan sisällä velloneista huhupuheista huolimatta viime vuonna ilmestynyt En plats i solen ei jäänyt yhtyeen viimeiseksi albumiksi.
Kuva: Sony Music
Viime vuoden kesäkuussa äkkiarvaamatta julkaistu En plats i solen aiheutti aikanaan kuiskuttelua. Ensinnäkin levy oli aika heiveröinen tapaus – ainakin hittitehdas Kentin asteikolla – ja toiseksi sen kansikuvassa nähtiin kaikenlaista hyvästijättötematiikkaa. Auringonlasku, pariskunta käsi kädessä vedessä kuin hukuttautumassa… Mörköjä ja piruja maalailtiin seinille. Turhaan, sillä nyt yhtye ilmoittaa palaavansa julkaisukantaan ensi huhtikuussa uuden levy-yhtiön suojissa.
Jag är inte rädd för mörkret ilmestyy Universal Musicin tuella, kun tätä ennen Kent operoi 16 vuotta Sonyn kaverina. Oliko kummallisen lyhyellä varoitusajalla ilmestynyt, ylijäämäbiiseistä koottu En plats i solen pakkojulkaisu ennen pöydän puhdistamista? Tämä lienee yksi kysymys, johon bändi saa vastata haastatteluissa uuden levyn tiimoilta.
Jag är inte rädd för mörkret on tiedotteen mukaan äänitetty Ranskassa ja ”toiveikas, helpottunut ja (ainakin melkein) vapaa kaikesta turhasta itsesäälistä”. Tarkkaa julkaisupäivää ei mainittu, kattellaan.