Brittilegendan Maiden England -kiertue perustuu bändin vuoden 1988 Seventh Son -kiertueen lavashow-meininkiin.
Kuva: Iron Maiden
Suomalaiset eivät saa kyllikseen Iron Maidenista, sillä yhtye esiintyy Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 20. heinäkuuta. Keikka kuuluu heavysuuruuden Maiden England -kiertueeseen, jolla he luovat uudelleen vuoden 1988 Seventh Son -kiertueen lavashow’n nykypäivään päivitettynä versiona.
Seventh Son -kiertueesta kuvattiin aikanaan Maiden England -niminen livevideo, ja Olympiastadionin-keikalla onkin lupa odottaa monia maineikkaalla livetaltioinnillakin kuultuja biisejä.
Run to the Hillsien ja The Number of the Beastien ohella bändi lupaakin soittaa useita sellaisia kappaleita, joita bändi ei ole soittanut pitkään aikaan, kuten Seventh Son, The Prisoner ja Afraid to Shoot Strangers.
Ennen pääesiintyjää jättikeikalla esiintyvät myös Bullet For My Valentine, Sabaton ja Ghost. 68,50-72,50 euroa maksavat liput tulevat myyntiin Lippupalveluun keskiviikkona 30. tammikuuta.