Upeita uutisia Remun ja Hurriganesin faneille

Tänään ilmestyy Remu-kirja.

Julkaistu:

Remu Aaltonen ja Maria Hänninen julkaisevat tämän viikon perjantaina uutta musiikkia. Uusi single julkaistaan samalla viikolla Remun elämästä kertovan uuden kirjan kanssa. Remu – Henry Aaltosen ihmeellinen elämä -kirjan (Tammi) on kirjoittanut Emilia Miettinen, ja se ilmestyy tänään keskiviikkona. Se on ensimmäinen perinteinen elämäkerta legendaarisesta muusikosta.

Maria Hänninen kertoo tiedotteessa kappaleen olevan esittäjiensä näköisen. Filosofoinnin ohella kuuluu elämänkokemus, sopiva rouheus, huumoriakaan unohtamatta. Remun ja Marian laulua täydentää kappaleella Maria Hännisen oma bändi Mount Mary: Maria Hänninen (teemakitarat, balalaikka) Petri Majuri (kitarat), Jukka Jylli (basso),Otto Haapanen (rummut, perkussiot).

Kirjasta on puolestaan kerrottu sen kustantajan sivuilla seuraavaa:

”Teos piirtää henkilökohtaisen ja elävän kuvan ihmisestä – hänen elämästään, urastaan ja persoonastaan – rocktähden takana. Aaltosen poikkeuksellinen tarina valottaa myös niitä yhteiskunnallisia ja kulttuurihistoriallisia olosuhteita, joissa hän kasvoi äidin poika Henrystä rokkikukko Remuksi ja edelleen kansakunnan omaleimaiseksi kansallisaarteeksi. Kirja perustuu kymmeniin Aaltosen keittiössä vietettyihin tunteihin sekä lukuisiin tämän lähipiirin ja yhteistyökumppaneiden haastatteluihin ja kirjallisiin lähteisiin.”

Lue myös: Tilaa Rumban uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.