Rumban juttusarjassa nostetaan esiin kiinnostavia ja potentiaalisia nimiä. Haastattelussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten ja miksi hän valitsi artistin polun. Edellisessä osassa oli Meerika, ja sen löydät täältä.
FRD Recordsille ja Warnerille yhteisesti kiinnitetty artisti ja biisinkirjoittaja Diya julkaisi perjantaina 6. helmikuuta debyyttisinglensä nimeltä Kaaos. Kappale on sanoitettu yhdessä Edictin kanssa, ja sen tuotannosta vastaa Topify. Sävellys on kolmikon yhteisen työn tulosta. Herkkä kappale käsittelee rakkauden moniulotteisuutta ja ristiriitaista luonnetta: ”Sä jäät koukkuun mun ikuiseen kaaokseen, sä saat mitä ansaitset vaan jos meet”, Diya laulaa kertosäkeessä.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Tällä hetkellä kuuntelen paljon Gracie Abramsia, Sombria ja Lizzy McAlpinea. Tykkään siitä, miten nämä artistit saavat kuuntelijan keskittymään sanoituksiin ja miten koko teos tukee biisin tarinaa. Se inspiroi mua superisti!”
Mist sä tuut?
”Olen 23-vuotias ja kotoisin Helsingistä. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja tarinoiden kertomista. Eskarin jälkeen sainkin päiväkodista muistoksi kirjan, johon oli koottu mun keksimiä tarinoita, joita olin ohjaajille kertonut. Innostus musiikkiin alkoi 7-vuotiaana, kun aloitin poikkihuilun soittamisen Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Muutaman vuoden jälkeen innostuin myös rumpujen soitosta ja perustimme ala-asteella kavereiden kanssa bändin. Soitin bändissä aluksi rumpuja, mutta laulaminen alkoi pian kiinnostaa myös. Pitkään lauloin rumpujen takaa, kunnes bändiopettaja rohkaisi mua keskittymään lauluun vielä enemmän (kiitos Juha, jos satut lukemaan tätä). Yläasteella olinkin bändeissä aina laulajana.”
”Peruskoulun jälkeen siirryin Sibelius-lukioon, jossa innostus musiikkiin vain kasvoi, kun ympärillä oli niin paljon taitavia ja inspiroivia ihmisiä. Osallistuin ja hain mukaan kaikkiin mahdollisiin musajuttuihin. Kamarikuoroon hain kolme kertaa, mutten koskaan päässyt, ja silti yritin joka vuosi uudelleen. Lukioajalta tärkeimpiä kokemuksia oli se, kun perustimme kavereiden kanssa bilebändin, jolla esiinnyimme erilaisissa tapahtumissa, kuten wanhojen jatkoilla. Rakastin kaikkea sitä niin paljon. Laulaminen, yhdessä tekeminen ja esiintyminen tuntuivat niin oikeilta, ja aloin oikeasti uskoa siihen, että ehkä mä olen tässä hyvä. Myös koulun jazzbändi oli mulle tärkeä; kiitos Ville Kyttälä, kun aina tsemppasit ja uskoit muhun.”
”Lukion jälkeen oli vaikeaa, koska en oikein uskaltanut myöntää itselleni tai perheelleni, että haluan tosissani tehdä musiikkia. Uskottelin itselleni, että haluan opiskella jotain luonnontieteisiin liittyvää, koska sekin kiinnostaa. Tällä hetkellä opiskelen Helsingin yliopistossa farmasiaa, mutta opinnot eivät oikein etene, kun musiikki kiinnostaa miljoona kertaa enemmän. Saa nähdä, suoritanko tutkinnon loppuun. Teen myös töitä valmentajana, mikä on ollut tosi opettavaista ja merkityksellistä. Musan tekeminen on kuitenkin mulla ykkösenä, ja tuntuu, että olen vihdoinkin myöntänyt sen myös itselleni. Siitä haluan kiittää kaikkia, joiden kanssa olen saanut toteuttaa tätä mun unelmaa, sekä kaikkia opettajia koulussa ja musiikkiopistolla, jotka ovat rohkaisseet mua tekemään musaa. <3”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Musta tuntuu, että olen aina jollain tasolla tiennyt sen. Sitä on vain ollut vaikea myöntää, kun mun ympärillä musiikki on usein nähty lähinnä harrastuksena. Yksi ensimmäisistä kerroista, kun uskalsin oikeasti unelmoida artistiurasta, oli ehkä neljännellä luokalla välitunnilla. Olin juuri alkanut laulaa bändissä sieltä rumpujen takaa, ja koulukaverit olivat yllättyneitä siitä, että osasin laulaa. He halusivat, että laulan välitunneilla heidän lempibiisejään. Samalla he kuvasivat mua ja keksivät tanssikoreografioita, jotta voitaisiin esiintyä yhdessä koulun diskossa. Muistan, että olin ihan häkeltynyt kaikista kehuista, joita sain. Kiitos heille, kun uskoivat muhun!”
Lue myös: ”Jokainen kuuntelukerta avaa uuden oven mun maailmaan” – haastattelussa Gold T
Lue myös: Turvan tunnetta ja pientä eskapismia – haastattelussa helmi marleena
Musiikillinen esikuvasi?
”Näitä on tosi monta, mutta ensimmäisenä mieleen tulee Lizzy McAlpine. Muistan, kun löysin vuonna 2020 Spotifystä hänen ja Lilacsin kappaleen 7PM. Rakastuin heti Lizzyn tapaan laulaa niin vaivattomasti, kuin hän vain kertoisi tarinaa. Myöhemmin häneltä alkoi tulla omaa musiikkia, ja se oli ihan huikeaa. Ihailen sitä herkkyyttä, jota hänen kappaleissaan on, ja sitä, miten visuaalisia hänen sanoituksensa ovat. Koen, että hänen musiikkinsa on inspiroinut mua erityisesti biisinkirjoittajana. Haluan itsekin luoda kuulijalle maailman, johon voi uppoutua.”
Supervoimasi?
”Ehkä se, että tuon musiikissani esiin herkkiä ja kipeitäkin aiheita rehellisesti. Haluaisin, että kuuntelijat kokisivat, etteivät heidän tunteensa tai ajatuksensa ole epänormaaleja, vaikka välillä siltä tuntuisikin. Upeinta olisi, jos joku kokisi mun biisien kautta tulleensa nähdyksi ja ymmärretyksi.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Just siihen rehellisyyteen ja läsnäoloon. Mun musiikissa ollaan mun mielestä tosi lähellä, ja tunnelma on intiimi. Tykkään siitä, ja toivon, että se vie kuuntelijan hetkeksi toiseen maailmaan.”
Diya?
”Mun musiikki on herkkää ja reflektoivaa. Kirjoitan biisejä tunteista, joita itse koen tai joita huomaan muiden kokevan. Tunne on tärkeintä. Vaikka ihmisillä olisi täysin erilaisia kokemuksia, uskon, että me kaikki tunnemme pohjimmiltaan aika samanlaisia tunteita. Se on vähän sama kuin värit: ihminen ei voi kuvitella väriä, jota ei ole koskaan nähnyt. Samalla tavalla kaikki tunteet, joita koemme, ovat jo olemassa, ja jossain on aina joku toinen, joka tuntee samoin.”