Nitte Valo on poissa, Noora Louhimo on tilalla – täyttääkö amatsooni edeltäjänsä suuret saappaat?
Kuva: Nuclear Blast
Kasariheavyn ystävät ovat odottaneet Battle Beastin uutta jo kuukausitolkulla, osoittautuihan suomalaisyhtye vuonna 2011 julkaistulla Steel-debyytillään erittäin varteenotettavaksi Acceptin, Judas Priestin ja Manowarin hengenheimolaiseksi. Ulkomaillakin innostuttiin, joten yhtyeen tavaramerkiksi kohonneen Nitte Valon viimevuotinen päätös jättäytyä taka-alalle oli kova kolaus.
Uudeksi laulajaksi pestattiin Noora Louhimo, ja alla olevan Into the Heart of Danger -kappaleen mainosvideosta voi tarkastaa, sujuuko häneltä perinnemetalli yhtä tanakasti kuin edeltäjältään. Uusi, simppelisti bändin nimeä kantava albumi julkaistaan 17. toukokuuta.
