Mikä on käsityksesi sanoista etnomusikologia ja musiikintutkimus? Tulevatko ensimmäisinä mieleen etnis-vaikutteiset vaatteet ja afrikkalainen rummutus? Tai kun tutkijat yrittävät neljän seinän sisällä saada selkoa Beethovenin sielunmaisemasta? No, on se sitäkin, mutta enimmäkseen kaikkea muuta.
Teksti: Anne Teikari
Kaikki musiikki on tervetullutta
Kulttuuriosuuskunta Uulu harjoittaa käytännön etnomusikologiaa Tampereen Pispalasta käsin – eikä neljän seinän sisällä istumiseen juurikaan ole aikaa. Tampereen yliopistossa toden totta voi opiskella pääaineenaan asiaa nimeltä etnomusikologia, ainoana paikkana Pohjoismaissa. Niin opiskeli 2000-luvun alkupuolella myös Petra Käppi, joka nyt istuu työpaikkansa Uulun sympaattisen puutalon sohvalla ja pukee sanoiksi työpaikkansa ideologiaa: ”Emme sulje mitään pois musiikin alalta: teemme yhteistyötä niin kokeilevan elektronisen musiikin, esimerkiksi Sami Sänpäkkilän, kuin tansanialaisten muusikoidenkin kanssa.” Uulun eettisin periaattein toimivan levy-yhtiön, Uulu Recordsin, julkaisuihin kuuluukin muun muassa niin näiden nuorten tansanialaismuusikoiden tuotantoa kuin Ville Leinosen ja Uulun yhteistyönä toteutettu lastenlevy Elämä on yhtä juhlaa, jolla kuuluviin pääsevät lasten äänet ja kädenjäljet.
Uulu on siis etnomusikologeista – lukuun ottamatta soitinrakentaja Juhana Nyrhistä – koostuva yhteisö, joka 2000-luvun alussa perusti oman osuuskuntansa ja on tällaisena Euroopan ainoa. Uulu ponnistaa ja ammentaa tieteenalansa periaatteista tehden kaikennäköistä musiikin saralla: pitää muskaria niin lapsille kuin aikuisille, elvyttää kehtolaulukulttuuria, kouluttaa oppilaiden lisäksi myös opettajia, järjestää kursseja milloin munniharpusta, milloin pikkukanteleesta ja ylipäätään levittää etnomusikologista musiikin sanomaa ympäri Suomenmaan.
Musiikki on jokamiehen ja –naisen oikeus
Uulun nettisivuilla osuuskunnan arvoista kerrotaan näin: ”Uskomme jokaisen oikeuteen omanlaiseensa musikaalisuuteen ja pyrimme kannustamaan kaikkia sen huomaamiseen.” Musikaalisuus ei siis rajoitu klassisen perinteen luomaan käsitykseen, jossa ”nuotilleen laulaminen” on sama asia kuin musikaalinen, eikä myöskään Idols-formaatin luomaan käsitykseen, jossa länsimaisin kriteerein määritelty laulutaito on sama asia kuin musikaalinen. Ei tarvitse olla Aretha Franklin päästääkseen laulunpihahdusta sisimmästään, tarvitaan vain halu päästää se pihahdus.
Omasta musiikillisesta historiastaan Käppi mainitsee, että musiikki oli teini-iässä lopetetun pianonsoiton jälkeen poissuljettu ammatinvalinta. Silloinen opettaja veti tiukan rajan harrastuneisuuden ja ammattilaisuuden välille: ”Joko piti alkaa ammattilaiseksi tai jättää pimputtelu sikseen. Kansanmusiikkia kohtaan olin hyvin ennakkoluuloinen, mutta lukion jälkeisinä välivuosina kiinnostus musiikkiin heräsi uudelleen. Tuttava mainitsi kansanperinteen laitoksesta (nykyinen etnomusikologia), jonne hain ja pääsin. Tykkäsin opinnoista tosi paljon.” Myös teini-iän aktiivisesta samba-harrastuksesta on ollut hyötyä Käpin nykyisessä työssä, sillä Uulun tarjonnasta löytyy esimerkiksi Karnevaalisynttärit, joilla muun muassa tanssitaan sambaa hänen opastuksellaan.
Elää ja muokkautuu ajassa
”Uulu on tekijöidensä summa. Nyt kun minä ja Leisiön Henna olemme tehneet Uulua aktiivisimmin, esimerkiksi työpajojen painopiste on ollut pääasiassa Afrikassa ja arkaaisessa musiikissa, mutta kevään mittaan Kiina ja Intia saavat enemmän sijaa muiden työntekijöiden laittaessa lusikkansa soppaan”, Käppi kuvailee. Työskentely Uulussa on monimuotoista ja antaa valmiuksia kaikenlaiselle toimijuudelle kulttuurialalla, sillä pienessä kollektiivissa kaikki tehdään itse. Rahoitus töiden tekemistä varten täytyy hankkia omin voimin, samoin työt itsessään tulee löytää tai keksiä itse.
Osuuskunnan muuttoa Helsinkiin on ehdotettu muilta tahoilta, mutta Käppi ei pidä ajatusta realistisena. ”Helsingissähän on jo kaikki, joten en näe syytä miksi meidänkin pitäisi mennä sinne. Tosin tämän alan kilpailijoita ei juuri ole Tampereella ja siksi hoidettavanamme tuntuu toisinaan olevan koko muu Suomi Helsingistä ylöspäin”, Käppi huoahtaa. Myös institutionalisoituminen on Käpille välttämisen arvoinen asia, samoin paikallisuus. Käppi kollegoineen vievät työpajojaan ja kurssejaan pitkin Suomenmaata aina Espoosta Inariin, ja kysyntää riittää. Uulu kuljettaa musiikkikulttuuria kuuluvasti ja laajasti ihmisten ulottuvuuksille pikkukyliä myöten, joissa museot, kulttuuritalot tai rock-baarit eivät ole sitä tarjoamassa.