Uusi historiikki kertoo Suomen albumilistan menestyneimmät esiintyjät – nämä artistit valtasivat kärkisijat

Timo Pennasen uusin teos on ilmestynyt.

02.03.2023

Rumbassa listapalstaa ja 50 hittiä -listaa vuosina 1992–2007 palstaa pitänyt Timo Pennanen on julkaissut melkoisen teoksen kaikille listasijoituksista kiinnostuneille. Teos on kolmen vuoden aikana julkaistun trilogian viimeinen osa.

Teoksen nimi on Albumilistahistorian Top 1000 – Suomen albumilistan menestyneimmät esittäjät vuosina 1966-2022. Kirja listaa muun muassa sen, kenellä on eniten listaviikkoja, eniten lista-albumeita, eniten listaykkösiä ja muita saavutuksia.

Kyseisten saavutusten ja kolmen muun tilastokriteerin avulla on saatu kokoon tuhat artistia. Nämä artistit ja esiintyjät esitellään kirjan 244 sivussa.

Mielenkiintoisena nippelitietona kerrottakoon, että teoksen artistien maat jakaantuvat seuraavasti: Suomi 437, USA 233, Britannia 172, Ruotsi 42, Saksa 28, Kanada 20, Ranska 11, Australia 9, Norja 6, Italia 6, Tanska 5, Irlanti 5. Edustajiaan saivat mukaan myös Belgia, Kreikka, Barbados, Kolumbia, Islanti, Espanja, Puerto Rico, Alankomaat, Etelä-Korea, Jamaika, Brasilia, Portugali, Sveitsi, Trinidad&Tobago ja Puola.

”Kirja kertoo samalla listojen synnystä, laadinnasta, luotettavuudesta, kausivaihtelusta ja medianäkyvyydestä 57 vuoden aikana. Omat tietosivut on muun muassa erikoislistoista, kokoelmalevyistä, soundtrackeistä ja teema-albumeista. Monenlaisille listaennätyksille on oma osastonsa. Top 1000:n kärkiviisikon muodostavat Eppu Normaali, J. Karjalainen, The Beatles, Madonna ja Hector”, kirjan tiedote kertoo.

Kirjaa voit tilata BoD:in verkkokaupasta täältä. Lähipäivinä sitä saa myös muista nettikirjakaupoista.

Pennasella on netissä oma Listablogi-sivustonsa, mistä löytyy lisää mielenkiintoista infoa listoista valtavat määrät. Tällä sivustolle pääset tästä. Listablogin Facebook-sivulle pääset tästä.

Ja muuten, Pennanen itse kertoo teoksesta seuraavaa: ”Mitään e-kirjaa tai äänikirjaa ei ole luvassa.”

Lisää luettavaa