Vaihtoehtopopin Unabomber Mark ”E” Everett esittelee nyt Eels-yhtyeensä uuden singlen

05.12.2012

Uusi albumikin on sen myötä luvassa. Laiskuudesta ei ainakaan Everettiä voi syyttää, kun vuosien 2009-2010 aikana mies julkaisi Eelsin kautta peräti kolme studioalbumia.

Kuva: Vagrant Records

Eels ja bändin johtaja Mark ”E” Everett ovat pian täällä taas. Eels julkaisee helmikuussa uuden studioalbuminsa Wonderful, Glorious.

Levy on yhtyeen 10. ja ensimmäinen kolmeen vuoteen. Sitä ennen yhtye pitikin kiirettä, kun kahden vuoden sisällä bändi pisti julki Hombre Lobo-, End Times– ja Tomorrow Morning -albumit käsittäneen levytrilogian.

Sen koommin yhtyeestä ei ole paljoakaan kuultu, mutta kuvasta päätellen Everett on ainakin viimeisen kolmen vuoden aikana keskittynyt parrankasvatukseen oikein antaumuksella.

Nyt Eels kuitenkin esittelee Wonderful, Glorious -levyltä jo ensimmäisen singlen, joka on nimeltään Peach Blossom. Samaan syssyyn biisistä tuotiin tarjolle jo musiikkivideokin.

Pörisevillä fuzz-kitaroilla maustettu biisi heittää melodisesti tutun Eels-vaihteen silmään viimeistään kertosäkeen kohdilla.

Katso Peach Blossomin video alempaa.