Yhdysvalloissa hiphop alkoi toden teolla nauttia valtavirran suosiosta 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Valtavirtaistuminen johti tietenkin kaupallistumiseen, jota taas yritettiin maksimoida pienintä yhteistä nimittäjää etsimällä. Aitous-käsitettä vaalineen hiphopin kontekstissa voisi puhua muun muassa pehmenemisestä – sekä ulosannin että selkärangan.
Company Flow syntyi syventämään kuilua mainstreamin ja undergroundin välillä. Trion yhteydessä on puhuttu kokeellisesta tai progressiivisesta hiphopista, mutta El-P, Bigg Jus ja Mr. Len kertoivat haastattelussa vain halunneensa palauttaa karuuden ja rajuuden rakastamaansa musiikkityyliin.
On helppo kuvitella Kool G Rapin parissa varttuneet teinit levittelemään käsiään naamat nyrpeinä, kun MTV puskee Puff Daddyä. Lääkkeeksi tällaiseen shokkiin on syytä nauttia tuhdit savut, laittaa Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountain pyörimään vhs-kasetilta, vetää pipo silmille timanttikorujen kimallukselta ja punoa juonia vastakulttuurin nimissä.
Company Flow’n ainoa varsinainen albumi Funcrusher Plus ilmestyi heinäkuussa 1997. Sitä edelsi ep, muutama single ja torppaus levymerkkien ovilla.
El-P:n ja Bigg Jusin käsissä mikrofoni sai osansa. Rapin vallitsevan tilan aggressiivinen tylytys ja viheliäät battle-riimit kietoutuivat New Yorkin graffitikierroksiin ja dystooppisiin scifi-maisemiin. Mc-kaksikon ulosanti vaikutti paikoin yli hilseen lentävältä tajunnanvirralta ja toisaalta koko ympäröivää maailmaa vastaan julistetulta sodalta.
Levyn jokainen rivi painaa tonnin, joten varsinaisesta punchline-räpistä ei voida puhua. Albumi kuitenkin tulvii hykerryttäviä, viiltäviä ja elämään jääneitä iskulauseita: ”Rugged like Rwanda / Don’t wander far or get chopped up”.
Bändin Independent as Fuck -mottoa hierotaan naamaan henkseleiden paukkumisesta välittämättä: ”And once again / In one verse we have proven / That we can rip all these signed big budget motherfuckers”.
El-P:n tuottamat taustat olivat 90-luvulla ennenkuulumattomia – kuinka The Fire In Which You Burnin kaltaiseen kappaleseen edes voi räpätä!
Musiikki oli futuristista ja minimalistista, mutta sisäänpäin kääntynyttä, vääristynyttä ja klaustrofobista, boombapin perinteille kumartavaa, mutta hälyisää, synkkää ja painostavaa. Levyltä löytyy hämmentäviä, mutta paikalleen täydellisesti istuvia sämplejä (”Since you’re my special friend, come closer for a special treat…”), ja tuon tuosta päätään nostavia Mr. Lenin skrätsejä.
Biitit eivät kuulosta vanhentuneilta 20 vuotta myöhemmin. Tuotannon on helppo sanoa muovanneen indie-hiphopia, mutta sen kaikuja kuulee myös valtavirrassa Schoolboy Q:sta Kanye Westiin.
Company Flow’n taru loppui muutama vuosi Funcrusher Plusin jälkeen. Bigg Jus ja Mr. Len julkaisivat vähemmälle huomiolle jääneitä soololevyjä. Niin ikään sooloillut El-P perusti 2000-luvun alkupuoliskon indie-rap-instituutio Definitive Juxin ja nauttii tällä hetkellä uransa suurimmasta suosiosta Run the Jewels -yhtyeessä Killer Mike aisaparinaan.
”Ihan sama mitä teen, aina tulee joku tyyppi sanomaan, että Funcrusher Plus on parasta mitä olen saanut aikaiseksi”, El-P totesi haastattelussa taannoin. 20-vuotiasta albumia kuunnellessa on pakko myöntää lukeutuvansa niihin tyyppeihin.