”Vaikka olisi helppo alkaa vihata maailmaa, kannattaa pysyä avoimena rakkaudelle” – haastattelussa debyyttilevynsä julkaissut Viivi

Persoonallisella ja herkällä äänellä laulava Viivi käsittelee Parisuhdehautausmaa-albumillaan rakkautta rosoisistakin näkökulmista.

13.03.2022

Perjantaina debyyttialbuminsa nimeltä Parisuhdehautausmaa julkaissut Viivi on 22-vuotias artistitulokas, jonka persoonallinen ääni ja suuret pop-hitit ovat herättäneet huomiota viimeisen kahden vuoden aikana. Albumilta etukäteen julkaistut viisi kappaletta ovat keränneet yhteensä lähes 20 miljoonaa striimiä, ja hallinneet kärkipaikkoja niin Spotify-listoilla kuin radiossakin.

Juuri ennen albuminsa julkaisua artisti kertoi Rumballe Parisuhdehautausmaan rakentumisesta, levyn teemoista sekä niiden takaisista mietteistä – luonnollisesti rakkauteen liittyen.

Viivi, oikealta nimeltään Viivi Korhonen, kertoo levyn olleen tekeillä kolme vuotta yhdessä Lauri Halavaaran ja Joonas Kerosen kanssa. Julkaisua on jännitetty viikkojakin etukäteen, mutta toisaalta Korhonen kokee livekeikkojen ja oman musiikin esittämisen auttaneen lieventämään jännitystä. Levyntekoprosessin aikana on kuitenkin lähes jokaisen kappaleen kohdalla käyty syvissä vesissä.

“Vain akustinen Ehdottomasti-kappale tuli hieman kevyemmin, sen kun on tarkoitus olla sellainen kevennysbiisi keskellä levyä. Kaikki biisit ovat syntyneet niin, että olemme yhdessä Joonaksen ja Laurin kanssa menneet studiolle ja alkaneet jutella asioista ja siitä mitä päässä liikkuu. Sitten biisin aihe on yksinkertaisesti tullut jostain. Mutta toki tiettyjen biisien tekeminen on ollut itselleni henkilökohtaisempaa kuin joidenkin toisten, eivätkä kaikki kappaleet suinkaan ole omakohtaisia. Sehän olisi ihan järkyttävää! Olen tosi pahoillani sen ihmisen puolesta, joka samaistuu noihin kaikkiin, onpa käynyt huono tuuri rakkauselämässä!”

Kappaleet ovat kuitenkin soljuneet Korhosen mukaan levylle pitkälti luonnostaan, eikä aiheiden löytäminen omasta elämästäkään ole tuottanut vaikeuksia.

“Jostain syystä yleensä ensimmäisenä syntyi kertsin melodia, josta sitten inspiroiduimme rakentamaan kappaletta. Hauskaa on, että ihmiset voivat tulkita biisit omilla tavoillaan, eikä niiden aina tarvitse olla mitään eroterapiaa. Olen kyllä saanut paljon viestejä, kuinka musiikkini on auttanut eron yli, mutta on levyllä biletysbiisejäkin, kuten USA, jonka voi tulkita monella tavalla.”

“Joku voi haluta fiilistellä biisiä itsessään pelkkänä hyvänä kappaleena, kun taas esimerkiksi kaverini kommentoi, että täytyykö tässä nyt jättää poikaystävä sen takia että pääsee fiilistelemään levyä täysillä. Mutta ei täydy, vaan kyllä ihan onnellisessa parisuhteessakin voi nauttia levystä. Joka tapauksessa on siistiä, että pystyn omalla äänelläni luomaan muille erilaisia tuntemuksia.”

Ääneensä liittyen Korhonen mainitsee laulutunneista, joilla on käynyt koko elämänsä ja joista hän kokee olleen itselleen paljon apua. Sen myötä että tekniset seikat ovat hallussa, jää tulkinnallekin enemmän tilaa.

“Harjoittelen tulkitsemista tietoisesti, ja siinä haluan olla jatkuvasti parempi. Monissa levyn biiseissä voi kuulla rosoa ylänuoteissa, ja olenkin tahallani hakenut ääneeni tietynlaista epätäydellisyyttä, jotta laulamiseen tulisi enemmän fiilistä. Studiolla pyrimme siihen, että pääsen tilaan, jossa pystyn vetämään sen biisin niin että siihen tulee pientä säröä ja erilaisia nyansseja. Siinä koen onnistuneeni, että ääneni tulee läpi aitona, ja samalla välittyy myöskin se, millaista musiikkia haluan tehdä ja minkälainen ihminen haluan olla.”

Kuva: Sara Lehtomaa

Tuotannollisesti Korhonen ei ole halunnut rajata musiikkiaan pelkkään yhteen kategoriaan sopivaksi, vaan hän on pyrkinyt toteuttamaan ideoitaan vapaasti. Viimeistä kertaa -kappaleessa on rock-elementtejä, ja Ystäviä-kappaletta taas maustavat jouset.

“Kyllä mun levyllä voi tuollaisia olla. Miksi en lähtisi rikkomaan rajoja? On myös siistiä, että levyntekoprosessin aikana itselleni selkiytyi millaista musiikkia haluan tehdä. Ehkä se taas muuttuu jossain vaiheessa, mutta nyt on varma fiilis siitä, miltä Viivi-musiikki kuulostaa. Olen kiitollinen siitä, että olen tilanteessa jossa saan tehdä sitä mitä haluan, ja että muhun ja mun visioihini luotetaan. Luotan itsekin ihmisiin ympärilläni, sillä he ovat ammattitaitoisia ja haluan ottaa kaikki neuvot vastaan.”

Joonas Kerosen ja Lauri Halavaaran kanssa Korhonen päätyi tekemään musiikkia Jukka Immosen kautta, joka on Korhosen A&R.

“Olin isäni ja Jukan kanssa palaverissa, jossa Jukka soitti Ystäviä-biisistä Joonaksen laulaman version, jossa ääni oli pitchattu ylöspäin ja kuulosti ihan pikkuoravalta. Kun kuuntelin miten siinä laulettiin ’Me erottiin ystävinä, mut me ei olla ystäviä’, mietin että wow, tämähän on hyvä teksti, ketkähän tämän ovat tehneet? Jukka vastasi siihen, että yksi Joonas ja Lauri, että haluaisitko tehdä tuon biisin niiden kanssa? Vastasin että joo, todellakin haluan.”

Korhonen muistelee, että projektin myötä kolmikko huomasi yhteistyönsä toimivan ja ryhmädynamiikan olevan niinkin hyvä, että pikkuhiljaa biisejä alkoi syntyä lisää ja kasaantua levyksi. Prosessin aikana pintaan ehti nousta kaikenlaisia tunteita, sillä Korhonen sanoo jokaisen olevan omalla tavallaan perfektionisti.

“Meille ei ole riittänyt mikään keskinkertaiselta tuntuva asia tai melodia, vaan menimme pelkästään niillä ideoilla, jotka tuntuivat siinä hetkessä maailman parhaimmilta. Olemme viilanneet kaikkia biisejä niin paljon kuin olemme pystyneet. Työskentely oli kuitenkin todella antoisaa ja hauskaa, sillä Lauri ja Joonas ovat ihan parhaita tyyppejä molemmat.”

Levyn henkilökohtaisimmaksi kappaleeksi Korhonen nimeää Hyväuskoinen-biisin, joka julkaistiin singlenä loppuvuodesta 2021. Siinä hän on ollut raaimmillaan omien tunteidensa kanssa, ja siksi sen julkaisukin jännitti eniten.

“Tietysti myös koko levyn julkaiseminen jännittää, koska siellä on niin paljon itselle kolahtavia biisejä. Mutta uskon että omana itsenään pysytteleminen on se juttu joka kantaa, ja on kantanut mut tähänkin asti. Toivon että levystä tulisi tärkeä muillekin ihmisille, koska se on mullekin tärkeä.”

Kuva: Sara Lehtomaa

Albumin päättävä nimikkobiisi Parisuhdehautausmaa jättää jälkeensä toiveikkaan ja valoisan tunnelman, mitä Korhonen sanoo tietoisesti tavoitelleensakin.

“Viimeinen kappale summaa koko levyn. Rakkautta ei voi voittaa, jos sä kannat haarniskaa päällä etkä päästä ketään sun lähelle. Lähes kaikki biisit levyllä kertovat siitä kuinka on satutettu tai on itse satuttanut, minkä jälkeen alkaa helposti rakentaa suojamuuria ympärilleen. Siksi viimeisen biisin on tarkoitus olla muistutus siitä, että vaikka olisi helppo alkaa vihata maailmaa, kannattaa silti yrittää pysyä avoimena rakkaudelle. Eivät kaikki ihmiset ole sellaisia, jotka satuttavat, vaan kyllä meille kaikille löytyy ihminen, joka on se hyvä tyyppi.”

Korhonen puhuu kokemuksesta, sillä vaikka hän kertoo kokeneensa rakkauselämässä yhtä sun toista, hän jaksaa uskoa siihen, että rakkaus on paras asia maailmassa. Hän ei kuitenkaan tarkoita pelkästään romanttista rakkautta, vaan myös läheisten välillä olevaa välittämistä.

“Ei parisuhde ole se juttu elämässä, vaikka sitä tuodaankin yhteiskunnassamme paljonkin esille. Mutta kaikki ihmiset ympärillä ovat tärkeitä. Kuten Ehdottomasti-kappaleessa sanotaan: ’Ennen sun luokse mä aina heti riensin, mut nyt en teekään niin vaan laitan itseni ensin’. Lauseen viesti on, että kyllä sun pitää rakastaa itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta. Jos ei sitä muista, saattaa joutua tilanteisiin, joissa luottaa sokeasti toiseen ja tulee satutetuksi. Totta kai pitääkin osata luottaa muihin, mutta vasta sitten kannattaa pohtia parisuhdetta, kun on opetellut rakastamaan itseään.”

Lisää luettavaa