Valtavaksi arvosteluhitiksi noussut kotimainen Armomurhaaja-elokuva saa jatkoa – tiedossa elämän koulu

Jatkoa tulossa.

31.03.2021

Vuonna 2017 elokuvateattereissa nähty Armomurhaaja on loistava elokuva.

Teemu Nikin ohjaama ja Matti Onnismaan pääosittama vigilante-leffa sai erinomaisen vastaanoton sekä kotimaisessa että kansainvälisessä mediassa, ja se sai suitsutusta muun muassa Toronton ja Tokion elokuvajuhlilla. Suomessa monet hehkuttivat sitä eräänä vuoden parhaista elokuvista.

Elokuvan faneille on tiedossa iloisia uutisia, sillä se saa jatkoa. Asiasta kertoi muun muassa Nightsatan– ja Black Totem -yhtyeistä tunnettu Chrzu Lindström Facebook-sivuillaan täällä. Chrzu Lindström käsikirjoittaa elokuvan Artturi Rosténin kanssa.

Katso päivitys alta. Nyt vain odotellaan tietoa siitä, kuka tekee jatko-osan musiikin: K-X-P voitti ensimmäisen osan musiikista Jussin, ja siitä on vaikea vetää paremmaksi. Vaan eiköhän leffan jatko ole hyvissä käsissä!

Lisää luettavaa