Vankasti omakustannelevyihin uskova Juju yhteistyöhön monikansallisen levy-yhtiön kanssa: ”Meillä synkkasi hyvin”

Juju julkaisi uuden kappaleen.

04.09.2020

Juju julkaisi tänään uuden kappaleen Bruce Lee.

Aiemmin vahvasti omakustanteisen musiikin nimeen vannonut Juju julkaisee kappaleen yhteistyössä Sony Music Finlandin kanssa. Tätä ennen Juju on julkaissut neljä omakustannelevyä.

Jujun uudet kappaleet saivat alkusysäyksensä noin vuosi sitten, kun hän vieraili Dilemman uudella kappaleella. Kappaleen tuottajana toiminut Mats Takila otti yhteyttä Jujuun.

”Tavattiin, ja päätettiin kokeilla tehdä biisejä yhdessä. Lähes vuosi tässä ollaan nyt väännetty kappaleita hyvällä menestyksellä. Takilan tuotanto tukee hienosti mun omaa ajattelumaailmaani ja saa mun biisit nousemaan aivan uudelle tasolle”, Juju kertoo taustoja.

Takila oli suurin syy siihen, että Juju päätti luottaa myös monikansallisen levy-yhtiöön.

”Erilaisten neuvotteluiden kautta päädyin Sony Musicille, koska mulla synkkasi hyvin heidän, ja erityisesti A&R Sakke Aallon kanssa. Olimme Saken kanssa hyvin samoilla linjoilla musiikistani”, Juju jatkaa.

Kuuntele uusi kappale alta.

Lisää luettavaa