”Vapaita assosiaatioita Philip Glassin ja FKA Twigsin tehokuuntelun jälkimainingeissa” – KO:MI julkaisee toisen albuminsa

Ensiesityksessä musiikkivideo levyn nimikkobiisistä.

Hetta Inari Komi

Pintandwefall-yhtyeestäkin tuttu Sanna Komi julkaisee KO:MI-nimen alla toisen sooloalbuminsa  13. marraskuuta. We Said We Didn’t Know but We Knew -levyn nimikkokappale julkaistaan singlenä huomenna, mutta biisille kuvattu musiikkivideo saa ensiesityksensä Rumban sivuilla nyt.

Videon on ohjannut Hetta Inari Komi, joka kuvailee teosta näin:

”Kolmannen persoonan näkökulmasta pelattavista videopeleistä ja Danielle Baskinin ’valitse karanteenihahmosi’ -meemivideosta inspiroitunut musiikkivideo esittää tanssijan kamppailemassa itseään vastaan. Suunnittelen työkseni videopelejä, ja pelien äärettömät mahdollisuudet erilaisten maailmojen luomisessa ovat inspiroivia, joten niiden kuvaston käyttäminen myös pelkästään visuaalisena elementtinä on minusta todella kiinnostavaa.”

Sanna Komi kertoo tulevasta albumistaan:

”Aloitin levynteon ajatuksenani kirjoittaa musiikkia mitä itse haluaisin kuunnella aamuisin: jotain pehmeää, mutta ei masentavaa, eikä liian pirteää. Vähitellen levystä muodostui myös purkukanava väitöskirjatyössäni analysoimieni Maailman Isojen Ongelmien aiheuttamalle ahdistukselle. Temaattisesti ja aihepiiriltään levy ei ole helpoimmasta päästä, mutta tunnelmaltaan siitä tuli melko kepeä ja helposti lähestyttävä. Itsekseni ajattelen että kappaleet ovat aivojeni tuottamia vapaita assosiaatioita Philip Glassin ja FKA Twigsin tehokuuntelun jälkimainingeissa.”

Katso video alta: