Verkkolähteet: Joni Mitchellillä aivovaltimon pullistuma, 71-vuotias laulajalegenda yhä vakavassa tilassa

31.05.2015

Billboard-lehti uutisoi lisätietoja kaksi kuukautta sitten sairaalahoitoon joutuneen veteraaniartistin tilasta.

Folk rock -legenda Joni Mitchell toimitettiin maaliskuun lopulla hoitoon losangelesilaiseen sairaalaan sen jälkeen, kun hänet oli löydetty kotoaan tajuttomana. Sairaskohtauksen syytä ei tuolloin kerrottu julkisuuteen.

Useat mediat uutisoivat virheellisesti Mitchellin vajonneen sairaskohtauksen seurauksena koomaan, mutta Mitchellin tiedottaja kumosi huhut huhtikuussa ja ilmoitti 71-vuotiaan laulaja-lauluntekijän osoittavan jo merkkejä parantumisesta.

Billboard-lehti kertoo kuitenkin nyt sisäpiirilähteiltään saamiensa tietojen perusteella, että sairaskohtauksen syy oli aivovaltimon pullistuma ja että Mitchellin tila on yhä erittäin vakava.

Billboardin mukaan Mitchell on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänet pyritään siirtämään pian aivoverisuonisairauksista kärsiville tarkoitettuun kuntoutuskeskukseen. Showbiz 411 -sivusto kertoo lisäksi, että Mitchellillä on vaikeuksia muodostaa puhetta, mutta hän kykenee kuitenkin kommunikoimaan.

Toivokaamme 1960-luvulla uransa aloittaneelle, yhdeksäntoista studioalbumia julkaisseelle ja lukemattomia eri artisteja innoittaneelle Mitchellille nopeaa ja tehokasta toipumista.

Lisää luettavaa