Vestan uusi kappale on uhmakas pianoballadi hylkäämisestä ja selviytymisestä

Uusi single Vestan tulevalta toiselta albumilta on nimeltään Periodi.

Saara Taussi

Vestan maaliskuussa 2018 julkaistu debyyttialbumi nousi ilmestyessään suoraan albumilistan ykköseksi, ja nyt platinaa myynyt ja kehuja kerännyt Lohtulauseita on saamassa jatkoa Uskon tulevaan -kakkosalbumin muodossa. Eilen levyltä julkaistiin Etenee-levymerkin kautta uusi single nimeltä Periodi, joka on Vestan sanoittama ja säveltämä sekä Tapio Viitasaaren sovittama. Sovituksen lisäksi Viitasaari sävelsi kappaleeseen intron, joka tiedotteen sanoin on “Vestan kaipaama ja veret seisauttava”.

Periodi-biisi on häkellyttävän vaikuttava – jos intro on veret seisauttava, niin on kyllä loppubiisikin. Kappaleessa ollaan sellaisen kivun ja herkkyyden yhteenkietoutuman äärellä, joka tapahtumahetkellään tuntuu murskaavan rikkovalta, mutta josta toivuttuaan ihminen ei usein osaa olla kuin haikean kiitollinen. Vesta tavoittaa intensiivisellä tulkinnallaan kappaleessa sen nautinnollisen vivahteen, joka lähes kaikkeen kärsimykseen kätkeytyy.

Vesta toteaa uhmakkaan pianoballadinsa olevan tulkittavissa esimerkiksi juhlalliseksi jäähyväiskirjeeksi, jota ei koskaan lähetetä. Periodissa kuuluukin voimakkaasti kaipuu toiseen ihmiseen, sekä tarve tulla nähdyksi ja pelastetuksi. Painostavammankin ahdistuksen korventamana ihmisen on kuitenkin mahdollista vetää rajojaan ja rakentaa horisontissa siintävää omanarvontuntoaan pitämällä tietyt tuntemuksensa piilossa ulkopuolisten katseilta.

Kappale on mahdollista kuulla livenä Ylen suorassa lähetyksessä itsenäisyyspäivän Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä. Vesta esiintyy silloin uuden kokoonpanonsa kanssa, johon kuuluvat Jesper Geitel, Atso Soivio sekä Iivari Suosalo.

Keväällä 2022 Vesta lähtee mittavalle Uskon tulevaan -kiertueelle, jonka tarkat päivämäärät ja keikkapaikat löydät alta.

 

Uskon tulevaan -kiertue:

11.3.2022 Joensuu, Kerubi
12.3.2022 Jyväskylä, Lutakko
18.3.2022 Lahti, Finlandia-klubi
19.3.2022 Kouvola, House Of Rock
25.3.2022 Oulu, 45 Special
26.3.2022 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
08.04.2022 Turku, Teatro / Logomo
09.04.2022 Tampere, Tullikamarin Klubi
22.04.2022 Kuopio, Sawohouse Underground
23.04.2022 Helsinki Tavastia