Viikon sisään on julkaistu kaksi aivan loistavaa suomirap-biisiä ja videota – lyyrinen tykitys eroaa toisistaan melkoisesti

Kaksin kappalein loistavuutta.

27.08.2021

Ollimaine Jäbä julkaisee Ilkka Kalevi Tillasen kanssa Aikahyppy-yhteislevyn loppuvuodesta.

Nyt levyltä on saatu uusi single Tappava ase. Leppoisalla biisillä ja biitillä vierailee jyväskyläläisräppäri Are, ja videolla nähdään Ronskibiitin Krister. Ja kyllä, video on silkkaa neroutta.

Kristeristä eli Herra Kirbystä saadaankin oiva aasinsilta toiseen mainioon videoon, jolla hän vieraili jo aiemmin. Kova Tee julkaisi nimittäin viime perjantaina aivan loistavan Dada Iz Me -kappaleensa. Siinä missä Tappavalla aseella riimittely on rauhallista ja leppoisaa, sylkee Kova Tee tekstiä ulos melkoisella tahdilla.

Tsekkaile molemmat videot alta. Tappavan aseen videon ohjasi Atte Heinonen, Kovan Teen videon puolestaan Leo Kääriäinen.

Niin, ja ne täyspitkät! Aikahyppy ei ole julkaisupäivää vielä saanut, mutta Aren soolo ilmestyy jo 1. päivä lokakuuta.

Lisää luettavaa